Viherpeukalon yrttirivi kukoistaa Virve Rostin kesäkeitaassa kerrostaloasunnon parvekkeella. Hyllystä löytyy kahta erilaista basilikaa: sitruunaversiota sekä tavallista ja lisäksi rosmariinia, timjamia, sitruunamelissaa, persiljaa, minttua ja erilaisia salaatteja.
– Ostan salaatteja kaupasta ja kun nostan ne uuteen multaan, ne alkavat kasvaa, Virve Rosti kertoo.
Rosti kertoo pitävänsä ruoanlaitosta ja napsii omat yrtit parvekkeeltaan kokkauksien kruunuksi. Vaikka iskelmätähti tunnustautuu viherpeukaloksi, hän ei ole harrastanut vuosikausia yrttien viljelyä.
– Tämä on suhteellisen tuore harrastus.
Yrttien lisäksi parvekkeelta löytyy myös punaisia pelargonioita sekä hieman murattia.
– Minulla on myös punaista chiliä. Sain sen vävypojaltani, joka oli kasvattanut sen siemenestä. Hän on aika viherpeukalo. Itse en jaksa kasvattaa siemenestä, vaan käytän mieluummin taimia.
Puutarhaharrastus on Rostille sen verran rakas, että hän on harkinnut oman palstan hankkimista. Se vaatii kuitenkin huomiota pari kertaa viikossa ja sen verran pitkäjänteisyyttä, että toistaiseksi Rosti on tyytynyt kuokkimaan tuttavien kesämökkien kasvimaita.
– Rakastan kitkemistä, Rosti tunnustaa nauraen.
Kesällä Rosti viettää aikaa parvekkeellaan aamukahvin merkeissä. Myös vieraat viihtyvät valoisassa ja kauniisti sisustetussa kesäkeitaassa Rostin luona kyläillessään.
– Kesä kuluu kyllä hyvin pitkälti keikkaillessa, golfatessa ja mummoillessa. Minulla on kolme lastenlasta; 2,5-vuotias, 1-vuotias ja 2-kuukautinen.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää