Virtain perhesurman tapahtumien kulku alkaa olla pääpiirteittäin hahmottunut, mutta moni yksityiskohta on tutkinnanjohtajan mukaan yhä auki.
Tekopäivänä haavoittunut teinitytär on edelleen sairaalahoidossa, ja poliisi on jatkanut myös hänen kuulemisiaan.
– Kuultavien henkilöiden määrä liikkuu alle kymmenessä. Osa on kuultu ja osa on vielä kuulematta, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jari Luoto Sisä-Suomen poliisista kertoo.
Poliisi ei toistaiseksi kommentoi, vaikuttaako perhesurman taustalla olleen pidempi harkinta vai äkkipikaistuksissa toteutettu teko. Tekoon johtaneita syitä ja motiivia selvitetään edelleen.
– Isossa kuvassa tapahtumat ovat selvillä, mutta yksityiskohdat ovat edelleen työn alla. Työn haaste tällaisissa vakavissa rikoksissa on tutkinnan kannalta se, että perhehän on tavanomaisesti aika tiivis ja suljettu yhteisö, tutkinnanjohtaja luonnehtii.
– Meillä kaikilla on jonkinlainen perhepiiri, joka kätkee sisäänsä myös ei-julkisia asioita. Selllainen tilanne aiheuttaa rikostutkinnalle omat haasteensa. Tämän voi todeta ihan yleisellä tasolla vastaavanlaisissa vakavissa rikoksissa.
Lue myös: Poliisi on kuullut Virtain perhesurmassa loukkaantunutta teinitytärtä – tämä kotitilalla tapahtuneesta tragediasta tiedetään nyt
Liittyvätkö sosiaaliviranomaiset tapaukseen?
MTV Uutisten useista eri lähteistä saamien tietojen mukaan surman taustalla on ollut sosiaaliviranomaisten mahdolliseen toimenpiteeseen ja perheen tyttäreen liittyvä tilanne, joka olisi ollut vanhemmille varsin raskas käsiteltävä.
Poliisi ja sosiaaliviranomaiset eivät ole kommentoineet asiaa millään tavalla, mutta poliisi ei myöskään suoranaisesti kiistä sosiaaliviranomaisten mahdollista kytköstä tapaukseen.
Selvitetäänkö rikostapauksessa mahdollisesti myös sosiaaliviranomaisten toiminnan oikeellisuutta tai ollaanko sosiaaliviranomaisten toimista käynnistämässä jonkinlaista selvitystä?
– Sanotaan näin, että poliisi keskittyy tämän tapahtuman yksityiskohtien selvittämiseen, syihin ja motiiveihin. Ne ovat asioista, joita me nyt tutkimme, Luoto sanoo.
