Pohjois-Pirkanmaan Virroilla eilen käynnissä ollut poliisioperaatio liittyy MTV Uutisten tietojen mukaan perhesurmaan, jossa isän epäillään surmanneen äidin ja vahingoittaneen lastaan.
Poliisi vahvisti tänään iltapäivällä, että rikosepäilyt liittyvät perhepiiriin, ja että poliisi löysi epäillyn kuolleena eilen.
Eilispäivän ajan virkavalta tutki Liedenpohjan kylässä sijaitsevaa vanhaa maatilakiinteistöä, joka MTV Uutisten ja osoitepalvelun tietojen mukaan on kuolleena löydetyn isän, surmatun äidin ja kahden jo varttuneemman lapsen koti. Kyseessä on isän kotitila vuosikymmenten takaa.
Toinen lapsista loukkaantui isän väkivallanteossa ja on poliisin mukaan sairaalahoidossa.
Poliisi vahvisti eilen epäilevänsä henkirikosta ja henkirikoksen yritystä. Poliisi ei kuitenkaan eilisen aikana kertonut, oliko epäilty löytynyt mittavan operaation päätteeksi.
Lue myös: Poliisi: Virroilla henkirikoksesta epäilty löydetty kuolleena – perheen lapsi sairaalahoidossa
Perheensisäinen ongelmatilanne
Toistaiseksi tiedossa ei ole, keitä henkilöitä perheen kodissa on tapahtumien aikaan ollut paikalla, mikä epäillyn teon motiivi on ollut ja millä tavalla henkirikos on tehty.
Poliisioperaatio maaseutumaisella alueella käynnistyi eilen torstaina aamulla. Poliisi sai ilmoituksen väkivallanteosta kello 8.18. Massiiviseen virkatehtävään kului aikaa yli neljä tuntia.
Lue myös: Virroilla muistotilaisuus perhetragedian vuoksi – "Tapahtumat ovat järkyttäneet koko paikkakuntaa"
MTV Uutisten useista eri lähteistä saamien tietojen mukaan henkirikosta ja henkirikoksen yritystä on edeltänyt perheensisäinen ongelmatilanne, joka liittyi perheen toiseen lapseen ja sosiaaliviranomaisten toimintaan.
MTV Uutiset ei perjantaina aamupäivällä tavoittanut tapauksen tutkinnanjohtajaa kommentoimaan tapausta. Virtain sosiaali- ja terveysjohtaja ei myöskään kommentoi sosiaaliviranomaisten mahdollista kytköstä tapaukseen.