Viimaa kestävä balaclava-päähine on nyt huippumuodikas – lämmintä asustetta on myös kritisoitu
Lämmin pään ja kaulan peittävä hupun kaltainen ”kypärämyssy” on rantautumassa myös Suomen katukuvaan.
Balaclava, eli pään ja kaulan peittävä lämmin huppu tai niin kutsuttu “kypärämyssy” ei ole enää pikkulasten talviasuste. Päähine nähtiin catwalkilla Miu Miun AW21-näyttelyssä noin vuosi sitten. Myös Kim Kardashianin yleisöä kohahduttanut kokomusta kasvot peittänyt asu Met-gaalassa ja kertakäyttöiset kasvomaskit ovat todennäköisesti vaikuttaneet siihen, miksi balaclavasta on tullut yksi kauden suurimmista trendiasusteista maailmalla.
Lämmin balaclava sopii Suomen hyiseen talvisäähän erinomaisesti. Klarnan ostoindeksin mukaan asusteen myynti kasvoi marras-joulukuussa 2021 Suomessa peräti 136 prosenttia.
Balaclava taittuu moneen tyyliin
Päähine on saanut nimensä hupusta, jota sotilaat käyttivät Krimin sodan aikana Balaclavan taistelussa vuonna 1854. Vuosikymmenien saatossa asuste on nähty ihmisten päällä tasaisin väliajoin ja koska käsistään kätevimmät osaavat loihtia balaclavan vaivattomasti itsekin, pidetään sitä todella retrona asusteena, kertoo Nylon.
TikTokissa on runsaasti ohjevideoita, kuinka oman päähineen voi kutoa tai neuloa juuri niistä langoista kuin itse haluaa. Myös monien verkkokauppojen valikoimista löytyy päähineitä, mikäli virkkuupuikot eivät istu omiin kätösiin.
Vaikka moni pitää balaclavaa vain muodikkaana ja talven viimaan erinomaisesti sopivana asusteena, on moni myös kiinnittänyt huomiota asusteen ongelmallisuuteen. Esimerkiksi TikTokissa monet käyttäjät ovat muistuttaneet, ettei pään peittäminen hupulla tai huivilla ole monelle ihmisryhmälle pelkkä yksinkertainen muotikysymys, vaan valinta, johon liittyy vaikeita stigmoja.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Balaclavaa esimerkiksi ihastellaan muotimaailmassa käytännössä samoista syistä, kuin muslimien käyttämää hijabia kritisoidaan, mikä tuntuu muotivirtausta kritisoineista käyttäjistä kaksinaismoralistiselta, kertoo Teen Vogue.
Artikkelin yllä olevalta videolta voit tutustua tarkemmin siihen, mikä pään peittävä päähine balaclava oikein on.
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit
Lähteet: Klarnan tiedote, Nylon, Teen Vogue ja TikTok
Uusimmat
-
06:26
Turkissa ratkeaa tänään, jatkuuko Erdoganin valtakausi – "Vastakkain on nyt kaksi haukkaa"
-
06:07
Mediat: Yhdysvalloissa päästy alustavaan sopuun velkakaton nostamisesta
-
05:46
Venäjä iski jälleen Kiovaan, yksi ihminen kuollut ja kolme saanut vammoja
-
05:12
Yksi ihminen kuoli huoneistopalossa Varkaudessa, muut asukkaat evakuoitiin talosta
-
23:29
Poliisi ottanut kiinni yli 1500 Elokapina-liikkeen aktivistia Hollannissa – kymmeniä odottaa syytteet
-
23:03
Kimi Räikkönen sai vielä pitää F1-ennätyksensä – näin Max Verstappen riisti paalun Fernando Alonsolta
-
23:02
Aki Kaurismäen elokuva voittanut Cannesin elokuvajuhlien tuomaristopalkinnon
-
22:34
Charles Leclercille lähtöruuturangaistus Monacon GP:hen
-
22:22
Saksan sankari häkeltyi upeasta voittomaalistaan – "Pystyin hädin tuskin hengittämään"
-
22:16
Loton 2 000 000 euron potille ei voittajaa – tässä oikea rivi
-
22:13
200 miljoonan euron rankkarit! Luton nousee Valioliigaan hurjan trillerin päätteeksi
-
22:01
MM-kisoissa pamahti huikea jättipaukku – taustalla häärinyt Pekka Kangasalusta: "Vaikea löytää sanoja!"
-
21:48
Tutkijat sörkkivät koe-eläimen ”sonic hedgehog” -geeniä: Suomut muuttuivat höyheniksi
-
21:46
Yksi Suomen kansalainen pelaa MM-finaalissa – tämän toivomuksen hän välitti suomalaisille uroteon jälkeen
-
21:46
HJK kompastui sarjajumboon – tulokasvahti torjui IFK Mariehamnille pisteen
-
21:38
Riemu repesi Saksan pukukopissa, suomalaisluotsikin pisti tanssiksi – näin finaalipaikkaa juhlittiin
-
21:10
Jääkiekon MM-kisojen 2023 otteluohjelma, tv-lähetykset ja tulokset
-
21:05
Saksa historiallisesti MM-finaaliin! Takaa-ajo huipentui jatkoaikavoittoon
-
21:02
Näin taiteilijapari Krista Kosonen ja Antti J. Jokinen aikatauluttavat lapsiperhearkeaan: "Se on aikamoinen säätö ja sotku"
-
20:31
Eeva Lehtimäen kommentti: Maahanmuuttokriisistä hauraaseen sopuun – Säätytalo jatkaa kohti oikeistohallitusta
-
Lataa lisää