Vihreiden ohjelmaluonnos: Sunnuntailisät ehkä historiaan, rahaa luonnonsuojeluun ja yli kahden vanhemman salliminen lapselle

Vihreät haluaa työllisyysasteen 80 prosenttiin tällä vuosikymmenellä 2:33
Vihreät haluaa työllisyysasteen 80 prosenttiin tällä vuosikymmenellä.

Vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo palaa vanhempainvapaaltaan virallisesti kesäkuun alussa. Europarlamentaarikko Ville Niinistö harkitsee eduskuntavaaleja 2023, muttei hingu erityisesti ehdolle vuoden 2024 presidentinvaaleihin.

Vihreät kokoontuvat tänä viikonloppuna puoluekokoukseen Joensuuhun.

Puheenjohtaja Maria Ohisalo on palaamassa politiikan eturiviin puoli vuotta kestäneeltä äitiysvapaaltaan. Virallisesti Ohisalo palaa puheenjohtajaksi ja siirtyy Emma Karin tilalle ympäristöministeriksi 7. kesäkuuta.

Jo nyt Ohisalo määrittää puolueelle kaksi uutta tärkeää tavoitetta: luonnonsuojelun rahoitus Suomessa on kaksinkertaistettava ensi hallituskaudella ja työllisyysaste nostettava 80 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä.

Toistaiseksi Ohisalo ei määrittele puolueen virallista ääni- tai paikkamäärätavoitetta eduskuntavaaleihin 2023.

– Varmasti näiden aika jossain vaiheessa tulee, Ohisalo sanoo MTV Uutisille.

Energiarahaa ja kehysmenettelyn remontointia

Vihreät hyväksyy huomenna poliittisen ohjelman, jossa määritellään poliittisia tavoitteita ja linjauksia tuleville vuosille.

Ohjelman lukuisista kohdista äänestetään Joensuussa, mutta suurin osa puolueen julkaisemasta ohjelmaluonnoksesta mennee läpi.

Vihreät muun muassa esittää suoraan maaseudun pienituloisille maksettavaa energiarahaa, jolla kompensoitaisiin rajusti nousseita energian hintoja.

Puolueen laskelmien mukaan alle 1700 euroa tienaava kansalainen voisi saada energiarahaa 44 euroa kuussa, ja tämä maksaisi valtiolle vuodessa 250 miljoonaa euroa.

Talouspolitiikassa vihreät esittää esimerkiksi kehysmenettelyn remontointia "välttämättömien tulevaisuusinvestointien" mahdollistamiseksi. Kulutusveroja ja suurten omaisuuksien verotusta voitaisiin kiristää, työn verotusta laskea.

Ansiosidonnainen työttömyysturva ollaan valmiina ulottamaan kaikille palkansaajille, ei pelkästään ammattiliittojen ja työttömyyskassojen jäsenille. Ammattiliitot vastustavat tällaista uudistusta ankarasti.

– Itse pidän sitä yhdenvertaisuus-, tasa-arvokysymyksenä. Tästä on aiemminkin tehty avauksia, ja voisin kuvitella, että se menee läpi tuonne ohjelmaan. Pidän sitä tärkeänä, Ohisalo linjaa.

Sunnuntailisät pois, kannabis lailliseksi?

Vihreät voisi ohjelmaluonnoksen mukaan olla myös valmis siirtämään erilliset sunnuntailisät historiaan. Malli pitäisi rakentaa työntekijä- ja työnantajajärjestöjen kanssa ja niin, etteivät työntekijöiden kokonaispalkat laske.

– Usein harmitellaan sitä, että sunnuntaisin ihmisillä on vapaapäivä, mutta kahvilat eivät ole auki. Siihen on varmasti osasyynä sunnuntailisä, Ohisalo miettii.

Yksi vihreitä Joensuussa keskusteluttava aihe on jälleen kannabis. Viime vuoden puoluekokouksessa puolue ryhtyi kannattamaan kannabiksen laillistamista, joka ollaan nyt kirjaamassa viralliseen poliittisen ohjelmaan.

Tämän vuoden kokouksessa käsitellään kuitenkin myös aloitetta siitä, ettei asiaa edistettäisi aktiivisesti.

Puoluekokoukselle on tehty myös aloite siitä, että suomalaislapsella voisi jatkossa olla lain silmissä enemmän kuin kaksi vanhempaa.

Esimerkiksi uusperheissä tai polyamorisissa perheissä lapsilla voi olla enemmän kuin kaksi vanhempaa, ja aloitteen tekijät haluaisivatkin laajentaa näiden vanhempien lakisääteisiä velvollisuuksia ja oikeuksia.

Vihreiden puoluejohto kannattaa aloitetta.

– Itse ajattelen, että kysymykset yhdenvertaisuudesta ovat politiikkamme ydintä. Suomalaisessa yhteiskunnassa on hyvin monenlaisia perhemuotoja, ja lainsäädäntö ei niitä aina välttämättä tunnista, Ohisalo toteaa.

Näin Ville Niinistö kommentoi kannatusalhoa

Vihreiden kannatus on ollut laskussa jo pitkään. Elokuussa 2017 vihreiden kannatus oli Ylen kyselyssä peräti 17,5 prosenttia. Nyt kannatus on noin yhdeksän prosenttia.

Puolueita käsitteleviä mielikuvissa koskevissa kyselyissä on tullut ilmi, että vihreitä pidetään esimerkiksi ylimielisinä.

Europarlamentaarikko ja puolueen entinen puheenjohtaja Ville Niinistö sanoo, että sellaiset signaalit on otettava vakavasti.

– Jotain on mennyt väärään suuntaan, kun ihmisten mielipide vihreistä on muuttunut negatiivisemmaksi kuin aikaisemmin, Niinistö kommentoi MTV Uutisille.

– Mutta sitten pitää muistaa, että pohja on kuitenkin hyvä. Meidän kannatus on historiallisesti ihan OK-tasolla.

Vihreiden tulisi Niinistön mukaan tehdä töitä näyttäytyäkseen nykyistä paremmin etenkin teollisuus- ja energiapolitiikan uudistajana.

Tehtävää riittää, sillä puoluekokouksessa käsiteltävässä poliittisen ohjelman luonnoksessa ei esimerkiksi mainita sanaa "teollisuus" kertaakaan.

Mitä Niinistö tekee seuraavaksi?

Niinistö sanoo viihtyvänsä hyvin europarlamentissa, mutta harkitsee ehdokkuutta eduskuntavaaleissa 2023.

– Sitä on kyselty kyllä. Olen vastannut kaikille, että lupaan miettiä asiaa kesällä mökkilaiturilla. Katson Turun saariston merta ja luontoa ja pohdin asioita.

MTV Uutisten kyselyssä vihreiden piiripäättäjille vuodenvaihteessa Niinistö sai 13 prosentin kannatuksen olla vihreiden ehdokas presidentinvaaleissa 2024.

Näihin vaaleihin Niinistö ei kuitenkaan tässä vaiheessa hingu.

– Näin nuorena miehenä en ole ajatellut lähtökohtaisesti, että olisin vielä presidentinvaaleissa nyt 2024 ehdolla, mutta en minä sitä myöskään poissulkenut ole.

– Näen, että nykyinen ulkoministeri Pekka Haavisto on selkeästi se henkilö, joka vihreissä olisi nyt sopiva ja hyvä ehdokas presidentinvaaleissa. Jos Pekka suostuu, se on minusta sillä selvä. Mutta en minä sitä nyt lopullisesti poissulkenut ole.

Juttua päivitetty 23.5. kello 13.17. Vihreät ei puolueena esittänyt sunnuntailisien poistamista, vaan kyse oli poliittisen ohjelman luonnokseen sisältyneestä ehdotuksesta. Ehdotus kaatui puoluekokouksessa sunnuntaina 24.5.

Lue myös:

    Uusimmat