Vihdoinkin talvi? Lumisade pyyhkäisee lähes koko maan yli, mutta... – "Plussalle mennään etelässä"

Tänään lähes koko Suomeen on luvassa lunta ja pakkasta, mutta etelässä sateet tulevat hiutaleiden sijaan räntänä – tai jopa vetenä.

Lännestä Ruotsin suunnasta on saapumassa Suomeen sadealue puoleen päivään mennessä. MTV:n meteorologi Miina Manninen kertoo, että pohjoisessa ja Pohjois-Pohjanmaalla lunta kertynee useita senttejä, mutta etelässä sateet jäävät huomattavasti vähäisemmiksi.

Saderintama pyyhkäisee lännen kautta itään ja jatkaa huomiseen mennessä matkaansa kohti Venäjää.

Poutainen perjantai

Niinpä huominen on laajalti poutainen. Sääennustekartta hehkuu auringonkeltaisena koko maassa.

Oulun korkeudella ja Lapissa pakkanen vaihtelee viiden asteen tuntumassa. Pohjoisimmassa Lapissa pakkasta voi olla enemmänkin.

Maan etelä- ja keskiosassa lämpötila on huomenna nollasta plus neljään.

– Plussalle mennään etelässä, ja tilanne jatkuu myös ensi viikolla. Luvassa ei siis ole talvea, Mannninen sanoo.

Lumisateiden vuoksi maassa on voimassa ajokelivaroitus maan eteläosia lukuunottamatta.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Olemme päivittäneet MTV Oy:n tietosuojakäytännön. Päivityksen yhteydessä Mediahub Oy:n tietosuojakäytäntö on yhdistetty osaksi MTV:n tietosuojakäytäntöjä. Lue lisätietoja tästä.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja