Onko Petteri Orpo vuoden möläyttäjä? Pöllöraadilta tyly tuomio myös hallituksen "helikopterirahalle"
Onko Petteri Orpo vuoden möläyttäjä? Ja kumpi oli kovempaa kamaa lööpeissä, Haminan mursu vai bilettävä Sanna? Pöllöraati ruoti vuoden uutisaiheita kauden viimeisessä lähetyksessä.
Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo joutui tällä viikolla julkisuusmyllyyn kummasteltuaan Uudenkaupungin Sanomien mukaan puolustusministeri Antti Kaikkosen (kesk.) jäämistä pois ministerin tehtävästä isyysvapaalle kesken Nato-prosessin.
Kaikkosen isyysvapaa on noin seitsemän viikon mittainen.
Orpo sanoi tänään Facebookissa saaneensa ajattelemisen aihetta kohusta. Hän kertoo myös kysyneensä lapsiltaan, oliko hän tarpeeksi heidän kanssaan, kun he olivat pieniä.
Kerta ei ole ensimmäinen loppuvuoden aikana, kun Orpo on joutunut selittelemään sanavalintojaan.
Viime kuussa Orpo tviittasi Venäjän iskeneen Puolaan, kun kaksi ihmistä kuoli ohjuksen iskeydyttyä maahan lähellä Ukrainan rajaa. Lopulta ohjuksen arveltiin olevan Ukrainan ilmatorjunnan käyttämä. Orpo paikkasi sanomisiaan seuraavana päivänä.
Lue lisää: Petteri Orpo pahoittelee puheitaan Marinin ja Saarikon "kiljumisesta": "Valitsin sanani huonosti"
Lokakuussa Orpo pahoitteli sitä, että oli Suomen Kuvalehden haastattelussa luonnehtinut pääministeri Sanna Marinin (sd.) ja valtiovarainministeri Annika Saarikon (kesk.) esiintymistä "kiljumiseksi".
– Tokkopa tuo Nato nyt siihen kaatuu, että Kaikkonen jää isyyslomalle, Hufvudstadsbladetin vastaava päätoimittaja Erja Yläjärvi kommentoi Pöllöraadissa Orpon tuoreinta lausuntoa.
MTV Uutisten politiikan toimittaja Alec Neihum kertoo ilahtuneensa siitä, että kerrankin puoluejohtaja sanoi mitä ajattelee.
– Nyt pääsi ehkä lipsahtamaan. Tämähän tapahtui Uudessakaupungissa (kebab-baarissa) pidetyssä tilaisuudessa, eikä hän ehkä tullut ajatelleeksi, että joku saattaa kuulla, jos sanoo jotain tyhmää.
Iltalehden politiikan ja talouden toimituksen päällikkö Juha Ristamäki arvioi Orpon kommentin syntyneen hänelle ominaisen luonteenpiirteen myötä.
– Monet ajattelevat tästä asiasta niin kuin Petteri Orpo, ja hänellä on vähän sellainen paha tapa, että hän lähtee myötäilemään ihmisiä. Tämä oli yleisökysymys, ja veikkaan, että yleisössä on ollut ihmisiä, jotka ovat ihmetelleet samaa.
Ristamäki toteaa, että Orpon kannattaisi mahdollisesti tulevana pääministerinä ”malttaa aina laskea viiteen” ennen kuin sanoo, mitä mieleen tulee.
– Tässä joutuvat aidosti puoluesihteeri Kristiina Kokko ja kokoomuksen muu puoluejohto nyt pohtimaan, voiko Orpon korvata jollain hologrammilla, joka on kolme kuukautta hiljaa ennen vaaleja, Neihum kommentoi.
– Tulee paljon esimerkiksi tv-tenttejä, joissa on mahdollisuus mokata.
Vaikuttaako kommentti äänestäjien kantoihin?
Erja Yläjärvi uskoo, että Orpon kaikkoskommentti vaikuttaa naisäänestäjien, ainakin äitien, sekä modernien isien mielikuviin kokoomuksesta.
Ristamäki muistuttaa, että nykymaailmassa ”viattomienkin” kommenttien on tapana kärjistyä. Toisaalta voisi hänen mukaansa jopa ajatella, että kyse on taidosta kosiskella konservatiivisia äänestäjiä, jotka ehkä ovat asiassa samaa mieltä.
– Tuskin Orpo tarkoitti tosin nytkään moittia isyyslomia, vaan sitä että ”miksi sen Kaikkosen pitää juuri nyt jäädä”.
Muistatko Petteri Orpon kommentin ”ei ihminen ole desimaali”? Mistä oli kyse? Katso Pöllöraadin politiikan toimittajien kommentit taannoisesta kohusta jutun alussa olevalta videolta.
Sähkötuet tuovat rahaa rikkaille
Marinin hallituksen uusin sähkötukiratkaisu saa Pöllöraadilta kovaa kyytiä.
Juha Ristamäki luonnehtii sitä helikopterirahaksi.
– Pudotellaan helikopterista kaikille.
– Tässä maassa on paljon ihmisiä, jotka oikeasti tarvitsevat sitä tukea, mutta tämä kuulosti nyt siltä, että kaikkien aikojen porvarihallitus jakaa rahaa isotuloisille. Ja tämä oli käytännössä jo neljäs tukipaketti, joka nyt hätäpäissään annettiin.
Myös Alec Neihum ja Erja Yläjärvi ovat sitä mieltä, että raha olisi pitänyt kohdistaa niille, jotka sitä oikeasti tarvitsevat. Neihum esittää, että tuen olisi voinut toteuttaa vaikka Kelan toimeentulotukijärjestelmän kautta.
– Jos ensi hallituskaudella ei ole kouluissa kirjoja tai päivystykseen ei pääse, rahaa tarvittaisi jatkossa muuallekin, Yläjärvi toteaa.
Kumpi on kovempi: Haminan mursu vai bilettävä Sanna?
Muuten kulunut politiikan vuosi muistetaan toimittajien mukaan Ukrainan sodan myötä erityisesti Nato-hakemuksesta, jota harva olisi aiemmin osannut odottaa Suomelta.
Sen sijaan esimerkiksi historian ensimmäisiä aluevaaleja harva enää edes muistaa. Myös vielä vuoden alussa voimassa olleet koronarajoitukset alkavat jäädä unholaan.
Muita vuoden ykkösaiheita olivat Marinin bilekohu, Haminan mursu ja Fortumin kärvistely Uniperin ongelmien takia.
– Haminan mursu oli kova sana, Ristamäki summaa.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää