Kahdeksan kymmenestä suomalaisesta ostaa tänä vuonna jonkun joulukasvin itselleen tai lahjaksi. Kukan valinnassa olisi hyvä miettiä esimerkiksi sen vaatimaa hoitoa ja perheen mahdollisia pikkulapsia ja lemmikeitä.
Perinteiset joulukukat, joulutähti, hyasintti ja ritarinkukka eli amaryllis, ovat säilyttäneet suosionsa suomalaisten suosikkeina jo vuodesta toiseen. Tänäkin vuonna näitä kukkia myydään miljoonittain.
– Joulu on muutenkin niin perinteinen, ja myös kukat ovat yleensä todella perinteikkäitä. Väri- ja lajikevaihtelua saattaa olla vuodesta toiseen. Esimerkiksi jossain vaiheessa joulutähdissä valkoinen väri oli nousussa todella paljon, ja nyt se on taas vähän laantunut, kertoo Kauppapuutarhaliiton viestintäpäällikkö Minna Rantala.
Suomalaisten suosimien joulukukkien kirjoon kuuluvat myös esimerkiksi atsalea, tulilatva, jouluruusu sekä leikkotulppaanit.
– Tulppaanin kausi on todella pitkä, se alkaa joulusta ja kestää aina pääsiäiseen asti. Jouluna myydään paljon valkoista ja punaista tulppaania, Rantala kertoo.