Näin saat joulukukat kestämään kauniina pitkään: Hoito-ohjeet seitsemälle tutulle kasville
Oikein hoidetut joulukukat säilyvät pöydän koristuksena pitkään. Osa kukista voi saada myös uuden elämän maljakossa tai pihamalla keväällä.
Joulukukkia myydään Suomessa miljoonia kappaleita vuosittain. Yksi varsinkin suosituimpien joulukukkien parhaimmista puolista on myös se, että ne ovat varsin helppohoitoisia.
Täysin samat hoito-ohjeet eivät kuitenkaan päde aivan kaikkiin joulukasveihin. Kauppapuutarhaliiton viestintäpäällikkö Minna Rantala antaa ohjeet seitsemän suosituimman Suomessa viljellyn joulukasvin hoitoon.
Joulutähti
- Ei saisi saada missään nimessä kylmää. Kylmälle joulutähti on herkkä. Jo kaupassa kukka kannattaa pakata todella hyvin ja kuljettaa mieluummin auton lämpimissä sisätiloissa kuin takakontissa.
- Älä sijoita kasvia kotona paikkaan, jossa vetää, kuten esimerkiksi ulko-oven tai tuuletusikkunan viereen. Meksikosta lähtöisin oleva kasvi viihtyy lämpimässä.
- Kastele noin kolmen päivän välein maltillisesti. Joulutähti ei saisi kuivahtaa rutikuivaksi eikä sitä saisi koskaan kastella läpimäräksi. Joulutähti viihtyy tasaisessa kosteudessa, multa saa korkeintaan kuivahtaa hiukan pinnalta.
- Älä osta joulutähteä, joka on kaupassa sijoitettu lähelle ovea. Kukkaa kannattaa nostella: jos se painaa vähän, kukka voi olla kuivahtanut. Kasvin pitäisi tuntua tukevalta.
- Ei tarvitse lannoittaa.
LUE MYÖS: Näin tunnistat laadukkaan joulukukan
Hyasintti
- Ei tarvitse välttämättä kastella yhtään. Halutessaan kerran viikossa vettä voi lirauttaa hiukan.
- Viihtyy viileässä. Jos haluaa, että hyasintti kestää todella pitkään, kannattaa sijoittaa se viileään paikkaan tai nostaa yöksi viileään, esimerkiksi eteiseen.
- Jos hyasintin taas haluaa aukeamaan nopeammin, kukan voi siirtää lämpöiseen paikkaan, vaikka patterin viereen. Siten kukka ei kuitenkaan säily kovin pitkään.
- Kun hyasintti venähtää, kukat voi leikata maljakkoon leikkokukiksi.
- Ei kaipaa lannoitusta.
Ritarinkukka eli amaryllis
- Ei tarvitse välttämättä kastella yhtään. Halutessaan kerran viikossa vettä voi lirauttaa hiukan.
- Tykkää valosta ja viihtyy viileässä. Ritarinkukka kestää pidempään, jos sitä säilyttää viileässä paikassa. Jos ritarinkukat haluaa aukeamaan nopeammin, kukan voi siirtää myös lämpöiseen paikkaan. Siten kukka ei kuitenkaan säily kovin pitkään.
- Jos ritarinkukan varsi kasvaa todella pitkäksi, sen tueksi voi asettaa kepin, ettei kukka pääse kaatumaan. Kukat voi leikata myös maljakkoon, jossa ne säilyvät jälleen uudestaan hyvinä.
- Ei kaipaa lannoitusta.
Atsalea
- Viihtyy viileässä, valoissa paikassa. Älä aseta kasvia kuitenkaan paahteeseen tai patterin lähelle.
- Tykkää kosteasta. Atsaleaa ei saisi päästää kuivahtamaan, vaan kasvia kannattaisi kastella 2–3 päivän välein. Runsas kastelu tai jopa ruukun upottaminen veteen, esimerkiksi vedellä täytettyyn ämpäriin tai lavuaariin, tekee kasville hyvää.
- Ei kaipaa lannoitusta.
Jouluruusu
- Viihtyy viileässä.
- Kastele säännöllisesti ja reilusti. Atsalean tavoin jouluruusu pitää kosteudesta ja vaatii kunnon kastelun.
- Varsinkin Etelä-Suomessa jouluruusulle hyvä jatkokäyttömahdollisuus on kasvin istuttaminen keväällä kukkapenkkiin. Kukkapenkissä se voi menestyä perennana pidemmän aikaa.
- Ei kaipaa lannoitusta.
Tulilatva
- Ei vaadi säännöllistä kastelua eikä ole moksis, jos kastelun unohtaa hetkeksi. Tulilatva ei ole arka kuivuudelle. Pieni loraus vettä silloin tällöin, esimerkiksi kerran viikossa on sopiva kasteluväli.
- Tykkää valosta, mutta ei ole tarkka lämpötilan tai sijoittelun kanssa. Jos tulilatvan sijoittaa lämpimään paikkaan, kuten patterin viereen, kastelu kannattaa muistaa hiukan useammin.
- Ei kaipaa lannoitusta.
Tulppaani
- Leikkaa uudet imupinnat eli varsista pari senttiä pois, kun kukat tuo kotiin.
- Suosi viileämpää vettä.
- Kun imupinnat on kerran leikannut ja kukat laittanut runsaasti vettä sisältävään maljakkoon, ei tarvitse välttämättä tehdä mitään. Veden vaihtamisella ja uusien imupintojen leikkaamisella ei ole merkittävää vaikutusta kukkien kestoon. Halutessaan veden voi kuitenkin vaihtaa muutaman päivän välein ja imupinnat leikata uudestaan.
- Ei kaipaa ollenkaan virkistettä, vesi riittää.
+1 Joulukaktus
Joulukaktusta tai marraskuukaktusta ei viljellä paljoa Suomessa, mutta se on kasvattanut suosiotaan viime vuosina. Plantagenin sivuilla annetaan neuvot joulukaktuksen hoitoon.
- Viihtyy parhaiten valossa, ei kuitenkaan suorassa auringonpaisteessa. Sijoita mieluummin hiukan kauemmas ikkunasta, mutta älä liian pimeään.
- Kastele niukasti. Joulukaktus voi pahimmillaan mädäntyä liiasta kastelusta. Kun kaktuksen nuput tulevat esiin, kastelua ja suihkuttelua voi lisätä hiukan.
- Nuppujen muodostumista voi edistää siirtämällä kasvi viileään ja valoisaan paikkaan.
Uusimmat
-
23:29
Poliisi ottanut kiinni yli 1500 Elokapina-liikkeen aktivistia Hollannissa – kymmeniä odottaa syytteet
-
23:03
Kimi Räikkönen sai vielä pitää F1-ennätyksensä – näin Max Verstappen riisti paalun Fernando Alonsolta
-
23:02
Aki Kaurismäen elokuva voittanut Cannesin elokuvajuhlien tuomaristopalkinnon
-
22:34
Charles Leclercille lähtöruuturangaistus Monacon GP:hen
-
22:22
Saksan sankari häkeltyi upeasta voittomaalistaan – "Pystyin hädin tuskin hengittämään"
-
22:16
Loton 2 000 000 euron potille ei voittajaa – tässä oikea rivi
-
22:13
200 miljoonan euron rankkarit! Luton nousee Valioliigaan hurjan trillerin päätteeksi
-
22:01
MM-kisoissa pamahti huikea jättipaukku – taustalla häärinyt Pekka Kangasalusta: "Vaikea löytää sanoja!"
-
21:48
Tutkijat sörkkivät koe-eläimen ”sonic hedgehog” -geeniä: Suomut muuttuivat höyheniksi
-
21:46
Yksi Suomen kansalainen pelaa MM-finaalissa – tämän toivomuksen hän välitti suomalaisille uroteon jälkeen
-
21:46
HJK kompastui sarjajumboon – tulokasvahti torjui IFK Mariehamnille pisteen
-
21:38
Riemu repesi Saksan pukukopissa, suomalaisluotsikin pisti tanssiksi – näin finaalipaikkaa juhlittiin
-
21:10
Jääkiekon MM-kisojen 2023 otteluohjelma, tv-lähetykset ja tulokset
-
21:05
Saksa historiallisesti MM-finaaliin! Takaa-ajo huipentui jatkoaikavoittoon
-
21:02
Näin taiteilijapari Krista Kosonen ja Antti J. Jokinen aikatauluttavat lapsiperhearkeaan: "Se on aikamoinen säätö ja sotku"
-
20:31
Eeva Lehtimäen kommentti: Maahanmuuttokriisistä hauraaseen sopuun – Säätytalo jatkaa kohti oikeistohallitusta
-
20:23
Hetkinen! Tv-ohjaajalta täpärä pelastus suomalaisten kiekkokatsojien pyllistysaikeisiin
-
20:21
Takon tehtaalla keskellä Tamperetta tulipalo – tilanne hallinnassa
-
20:14
Tutkimus selvitti, tuntevatko pettäjät syyllisyyttä syrjähypyistään
-
20:09
Kuvernööri: Ainakin yksi henkilö kuollut ja useita loukkaantunut pommituksessa Belgorodin alueella Venäjällä – MTV seuraa sotaa
-
Lataa lisää