Mainos

Video julki: Näin pahalta näytti 15 auton kolari Nürburgringillä – osa ajoi täysillä sekaan

Kerroimme aiemmin Nürburgringillä pari viikkoa sitten sattuneesta 15 auton kolarista, jossa kaksi ihmistä loukkaantui vakavasti. Nyt tapauksesta on ladattu sosiaaliseen mediaan liikkuvaa kuvaa.

Tuolloin tapauksesta ei ollut nähtävissä kuin viranomaisten välittämiä valokuvia, mutta nyt sosiaaliseen mediaan on ladattu erään kuljettajan kypäräkameran kuvaa itse onnettomuudesta.

Onnettomuus tapahtui, kun Porsche 911 GT3 RS oli valuttanut jäähdytysnesteensä radalle Hatchenbach-mutkassa viimeisellä kierroksella ennen ratapäivän päättymistä. Paikalla ei sillä hetkellä ollut enää ratavirkailijoita, joten keltaisia lippuja tai varoitusvaloja ei saatu käyttöön. Oheinen kuvamateriaali vahvistaa aiempaa käsitystä siitä, että onnettomuussuma pääsi paisumaan paitsi ratavirkailijoiden puutteen niin myös kuljettajien oman typeryyden vuoksi. 


Kyseessä ei ollut varsinainen kilpailu, vaan kaikentasoisille kuljettajille ja autoille avoin ratapäivä, mikä edellyttää tavallistakin suurempaa varovaisuutta. Esimerkiksi kierrosaikojen kellottaminen oli kiellettyä.

Videon kuvannut mies hyppäsi ulos autostaan ja siirtyi turvakaiteen taakse varoittamaan muita. Kaikki eivät kuitenkaan varoituksia tai edessä ollutta romua havainneet, vaan täräyttivät sekaan vauhtiaan hidastamatta.

***

8:08

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.