Pitkän uran juristina tehneen sotaveteraani Sakari Sippolan ei tarvitse kauaa miettiä, mitä hän pitää satavuotiaan Suomen tärkeimpänä lakina, jota on syytä vaalia tulevinakin satana vuotena.
– Vuoden 1921 oppivelvollisuuslaki toi kaikille ja itse asiassa pakotti jokaisen hankkimaan kirjoitus- luku- ja laskutaidon. Koulutus on se, joka on vienyt Suomea eteenpäin ja antanut mahdollisuudet tehdä itse löytöjä maailmasta, Sippola kertoo MTV Uutisille Veteraanipäivän haastattelussa.
Vuonna 1925 syntynyt Sippola on itse saanut nauttia Suomen koulujärjestelmän hedelmistä. Syksyllä 1943 Sippolaa tovereineen kuljetettiin sotapalveluksen jälkeen iltaisin Viipurin rintamaoppikouluun. Eri puolella sotarintamaa toimi kaikkiaan 35 rintamaoppikoulua.
Erityisen hyvät muistot Sippolalla on Valtion sisäoppilaitoksesta Niinisalossa, jossa hän suoritti sodan takia kesken jääneen oppikoulun loppuun ja kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1946.
Sakari Sippola
Hallintoneuvos, korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) oikeusneuvos 1976–1995
Sotaveteraaniliiton valtuuston puheenjohtaja vuodesta 2012
Vapaaehtoisena jatkosotaan 16-vuotiaana vuonna 1941, mm. kenttävartiossa
Varsinaiseen sotapalvelukseen 1943
Osallistui mm. Talin ratkaisutaisteluihin panssarijääkärinä kesällä 1944
Haavoittui Vuosalmen taistelussa 12. heinäkuuta 1944
Saman luokan yli 30 oppilaasta peräti viidestä tuli juristeja, vaikka luokan painotus oli matemaattis-luonnontieteellinen. Kouluun pääsi jo maaliskuussa 1945, vaikka Lapissa sodittiin vielä huhtikuun loppuun. Oppilaita tuli lisää sitä mukaa, mitä Lapin sodasta vapautui.
– Olemme jälkeenpäin kokouksissa kyllä kehuneet sen aikaista hallitusta ja etenkin kouluhallitusta, että se järjesti tällaisen mahdollisuuden nopeasti. Muuten olisi sodan jälkeen voinut irtaantua kouluajattelusta ja tulla muita ikävämpiä harrastuksia, Sippola kiittää.
Jo vuosikymmenten ajan Suomessa on ylistetty jälleenrakennustyötä sodan jälkeen. Koulutuksella oli Sippolan mukaan siinä vähintään yhtä suuri rooli kuin fyysisellä jälleenrakentamisella.
– Se oli sivistyksen rakentamista, ammatin rakentamista, osaamisen rakentamista.
Kuka hullu sodan aloittaisi, ajateltiin 30-luvullakin
Samaista sivistystä kaivattaisiin myös nykyisen maailman melskeessä. Sippola on monen muun tavoin huolissaan maailman supervaltojen uhittelusta uuden kylmän sodan malliin.
– Täytyy ajatella, että ihmiset eivät voi olla näin hulluja, että aloittaisivat sodan. Mutta näin ajattelivat monet poliittiset johtajat Suomessa myös 1930-luvun lopulla. Niinhän ne sodat ovat aiemminkin alkaneet, että joidenkin pää ei kestä odottaa ja rauhoittua.
Sippola varoittaa, ettei alakynnessä olevaa ydinasevaltaa pidä aliarvioida.
– Vaikka aluksi ajateltaisiin, ettei ydinaseita käytetä, niin kyllä se selvää on, että se joka on häviöllä, niin pistää kaikki matalaksi, jos niin kykenee vielä tekemään. Ihmetyttää, mistä maailmassa aina ne johtajat valitaan, sellaisia hulluja, jotka lähtevät tällaisiin seikkailuihin. Ilman että kukaan tietää, miten se päättyy ja miten se saadaan päättymään. Aloittaminen on helppoa, lopettaminen paljon vaikeampaa.
Pian heitä ei enää ole
Kuluvan vuoden alussa sotaveteraaneja oli elossa noin 17 000, kaikki yli 90-vuotiaita. Sippolan mukaan veteraanien määrä vähenee viidesosalla joka vuosi. Mikä on veteraanin viesti sodasta niille sukupolville, jotka eivät pääse enää kysymään heiltä suoraan?
– Kukaan ei voinut silloin arvella, että sota-aika kestäisi kuusi vuotta. Suomi oli suuressa vaarassa vuonna 1939. Selvisimme kuitenkin suhteellisen pienin vaurioin ja pystyttiin rakentamaan Suomea itsenäisenä, vaikkei Suomi puhdas suvereeni valtio ollutkaan.
– Vaikka kansakunta ei ole kaikissa asioissa ollut yksimielinen, suurista linjoista on kuitenkin saatu päätettyä. Se edesauttoi kansakunnan toipumista.
Sippola nostaa esiin myös jälleenrakennuksen ajan ja rohkeuden panostaa teollisuuteen ja kasvuun samaan aikaan, kun kansalla oli pulaa ruoasta, vaatteista ja kengistä.
Veteraanien arvostusta saatiin odottaa 40 vuotta
Suurena tragediana hän pitää sitä, kuinka kuusi vuotta sotineet eivät sodan jälkeen saaneet mitään tunnustusta teoistaan. Päinvastoin, teot piti salata. Keskittyminen meni jälleenrakennukseen, perheiden perustamiseen ja ammatin hankkimiseen.
Muutosta sotatraumojen saatiin vasta 40 vuotta sotien jälkeen 1980-luvulla. Sippola mursi itse jään luennoimalla kokemuksistaan Tali-Ihantalan taisteluista vuonna 1984. Perheen sisällä aihe oli kuitenkin arka.
– Meitä oli neljä veljestä rintamalla, minä olin ainoa, joka haavoittui. Emme puhuneet sota-ajoista yhdessä koskaan.
Veteraanit alkoivatkin saada todellista kunniaa vasta päivälleen 30 vuotta sitten, kun Suomessa vietettiin ensimmäisen kerran kansallista veteraanien päivää 27. huhtikuuta 1987. Sippola kunnioittaa satavuotiaan Suomen saavutuksia myös tänään Veteraanipäivän juhlassa Lahdessa.
korjattu 28.4., Sippola ei ole Sotaveteraaniliiton puheenjohtaja, vaan Sotaveteraaniliiton valtuuston puheenjohtaja.