Veronmaksajien Lehtinen kiirehtii kevennyksiä

Veronmaksajain keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen kiirehtii hallitusta tekemään uskottavuuden vuoksi veronkevennyspäätöksiä jo heinäkuun lopun budjettiriihessä. Lehtinen sanoi tänään, että hallituksen olisi tehtävä kevennyspäätöksiä valmistelemiensa parin miljardin markan veronkiristysten vastapainoksi.

Lehtisen mielestä hallituksen olisi kompensoitava jo kiristyspäätökset ennen tulopoliittisia neuvotteluja. Niiden yhteydessä voitaisiin sitten päättää erikseen tuntuvista veronkevennyksistä.

Veronmaksajain keskusliitto julkisti tänään mielipidemittauksen, jossa 78 prosenttia palkansaajista katsoo, että verotuksen keventäminen on tehokkaampi tapa lisätä ostovoimaa kuin palkkojen korottaminen.

Lehtisen mukaan on kaikkien suomalaisten yhteisen edun mukaista, että lähivuosiksi saadaan aikaan kokonaisuus, jossa tuntuvat tuloverotuksen kevennykset yhdistyvät laajapohjaiseen palkkamalttiin.
-Hallituksen on omalta osaltaan aktiivisesti edistettävä verovastaantulolla tuloratkaisun syntyä. Tuloratkaisua tukevat verovähennykset on toteutettava kautta linjan, kaikilla tulotasoilla, Lehtinen vaati. Kevennysten suuruuteen Lehtinen ei ottanut kantaa.

Kiristyspäätöksiä tehty useita

Lehtinen luetteli tänään useita päätöksiä, joilla verotusta kovennetaan ensi vuonna. Eduskunnalle jo annettu esitys käyttelytilien verollepanosta merkitsee 0,5 miljardin markan tiukennusta. Vapaaehtoisten eläkevakuutusten verokohtelua kiristetään 0,1 miljardilla markalla.

Pääomatulojen veroprosentin ja korkotulojen lähdeveron korottaminen 28 prosentista 29 prosenttiin merkitsee 0,2 miljardin markan kiristystä. Yhteisöveron verokannan korotus merkitsee 0,9 miljardin markan tiukennusta.

Yhteensä 1,7 miljardin markan kiristysten päälle Lehtinen listasi vielä energiaverotuksen kiristämisen, kiinteistöveron alarajojen noston ja ylimääräisen korkovähennyksen poistamisen. Jos viimemainittu tehdään jo ensi vuonna, se merkitsee 0,5 miljardin markan kiristystä.

Vastapainoksi voitaisiin verotusta Lehtisen mielestä keventää nostamalla kunnallisverotuksen ansiotulovähennystä ja poistamalla se suurituloisilta sekä alentamalla tuloveroasteikkoa. Lisäksi olisi päätettävä keskimääräistä ansiotason nousua vastaavasta tarkistuksesta tuloveroasteikon rajoihin.

Ansiotulovähennyksen korotus ja kohdistaminen aiempaa voimakkaampana pieni- ja keskituloisiin on mukana hallitusohjelmassa. Samoin siinä todetaan, että niille, joilla ansiotulovähennyksen alennus nostaa marginaaliveroa, menetys kompensoidaan lieventämällä vastaavasti valtion tuloveroasteikkoa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat