Mainos

Venäläisturistit löytäneet jälleen Suomen

Venäläisten yöpymiset Suomessa kasvoivat eniten Pohjois-Savossa.

Kaksi vuotta jatkunut alamäki venäläisturistien yöpymisissä Suomessa on kääntynyt nousuun. Koko vuodelta kirjataan reippaasti plussaa. Etenkin vuodenvaihteen ja vuoden ensimmäisen viikon aikana tuhansia venäläisiä lomailee maassamme.Erityisen suosittuja ovat kylpylä- ja mökkilomat.

- On tärkeää, että vuodenvaihteessa lapset saavat tavata myös suomalaisen joulupukin, toteavat jo neljättä lomaansa Suomessa viettävät Vadim ja Svetlana Epishin.

Venäläisten yöpymiset Suomessa kasvoivat vuonna 2005 kymmenen prosenttia. Eniten Pohjois-Savossa, mutta hyvänä kakkosena tulee Kaakkois-Suomi.

- Kyllä se merkitsee 20-25 %:n liikevaihdon kasvua koko vuonna, vahvistaa Imatran kylpylän johtaja Jorma Ikäheimonen.

Matkailun edistamiskeskuksen laskelmien mukaan vuodenvaihteen turistivirta itärajan takaa tuo maahamme rahaa noin 25 miljoonaa euroa.

- Venäläinen lomalainen jättää vähän runsaammin kuin suomalainen, eli reilusti yli 100 euroa per vuorokausi, Ikäheimo jatkaa.

Venäjällä vuosi sitten voimaan tullut uusi lomalaki takaa kaikille loman vuoden vaihteesta 9. tammikuuta asti.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.