Mainos

Venäläinen hakukoneyhtiö Yandex avaa Yango-kyytipalvelun Helsingissä – kyytien lähtöhinta 3 euroa

Venäläinen hakukoneyhtiö Yandex käynnistää kyytipalvelunsa Suomessa. Nykyisin 13 maassa toimiva palvelu tunnetaan yleisesti Yandex.Taxi-nimisenä, mutta Suomessa se käynnistyy uuden
Yango-tuotemerkin alla perjantaiaamuna 9. marraskuuta.

Toisin kuin kilpailijansa, Yango kertoo käyttävänsä toiminnassaan täysin omaa teknologiaansa, kuten omia karttoja, navigaatiota ja tekoälyyn perustuvaa tilaustenjakojärjestelmää. Tämän kerrotaan vähentävän selvästi autojen kuluja ja kuljettajan odotusaikaa tyhjänä sekä lisää kuljettajan tuloja, mikä auttaa pitämään matkojen hinnat edullisina.

Yango-kyytien lähtöhinta on kolme euroa, mikä sisältää auton saapumisen sekä ensimmäisen kilometrin ja kolmen minuutin ajomatkan. Tämän jälkeen matka maksaa 1,20 euroa kilometriltä sekä 0,15 euroa minuutilta (0,45 euroa ruuhka-aikoina). Esimerkiksi ajomatka Helsingissä Siilitieltä Itäkeskukseen maksaa noin 5,20 euroa ja kyyti Helsinginkadun Bar Lepakkomiehestä keskustan Aussie Bariin noin 5,50 euroa. Matka Helsinki-Vantaan lentoasemalta keskustaan maksaa noin 29
euroa.

Matkustaja saa tiedon matkan hinnasta jo tilaushetkellä. Annettu hinta ei muutu, vaikka auto joutuisi odottelemaan ruuhkassa tai vaikka kuljettaja joutuisi jostain syystä valitseman kiertoreitin.

Yango-sovellus on ladattavissa ilmaiseksi Android-laitteille Google Playsta ja Apple-laitteille App Storesta. Sovellus toimii myös suomeksi ja lisäksi monilla muilla kielillä. Matkat voi maksaa käteisellä tai palveluun kytketyllä maksukortilla.

Yango yhteistyössä paikallisten yhtiöiden ja kuljettajien kanssa, joilla on taksiliikennelupa.

”Yango/Yandex.Taxi on yksi harvoista yhtiöistä maailmassa, joka on kehittänyt itsestään ajavan auton teknologiaa. Nämä autot kuljettavat matkustajia jo Venäjällä ja tavoitteena on ottaa autot käyttöön jonain päivänä myös Suomessa”, toteaa yhtiön kansainvälisten palveluiden strategiajohtaja Aram Sargsjan.

Yango-sovellusta operoi Yandex.Taxi B.V., joka on Hollantiin rekisteröity yritys.

Yandexin mukaan sen vuonna 2011 avatussa kyytipalvelussa on tehty yli miljardi matkaa. Kyytejä 36 miljoonalle käyttäjälle ovat tarjonneet 900 000 kuljettajaa.

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja