Mainos

Venäjän ortodoksit viettävät joulua

Venäjän ortodoksit käyttävät yhä juliaanista kalenteria, jonka mukaan joulua vietetään pari viikkoa myöhemmin kuin Suomessakin käytössä olevan gregoriaanisen kalenterin mukaan.

Miljoonat venäläiset ovat hiljentyneet tänään ortodoksisen joulun viettoon. Patriarkka Aleksi muisteli keskiyön jumalanpalveluksessa Beslanin koulukaappauksen uhreja ja rukoili alkavalle vuodelle rauhaa. Moskovan Kristus Vapahtajan kirkkoon kokoontui 11 000 ihmistä, heidän joukossaan oli myös pääministeri Mihail Fradkov.

- Luojani lähetä rauhaa, iloa, veljeyttä, hyveellisyyttä, viisautta ja toivoa kaikille ihmisille, patriarkka sanoi televisioidussa messussa.

Hänen mukaansa Beslanin kauhea tragedia kuitenkin osoitti, että ihmisillä on yhä moraalisia ihanteita, sillä monet ovat osoittaneet uhrautuvaista rakkautta lähimmäisilleen.

Venäjän presidentti Vladimir Putin osallistui jouluyön palvelukseen Gorodnian kylän kirkossa Tverissä. Gorodnia sijaitsee 150 kilometriä Moskovasta pohjoiseen. Putinin myönteiset kannanotot ovat vaikuttaneet siihen, että hänen presidenttikaudellaan ortodoksinen kirkko on saanut aiempaa näkyvämmän roolin.

Ortodoksit noudattavat vanhaa juliaanista kalenteria, jonka mukaan joulua vietetään pari viikkoa myöhemmin kuin meidän gregoriaanisen kalenterimme mukaan.

(MTV3-STT-Itar-Tass-AFP)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.