Venäjä on päässyt nyt siihen asemaan, johon se on pyrkinyt kaiken aikaa, arvioi MTV Uutisten ulkomaantoimituksen päällikkö Mirja Kivimäki. Kivimäki kutsuu tilannetta Venäjän kuningashetkeksi.
Muun muassa Yhdysvaltain ulkoministeriö on väittänyt, ettei Yhdysvaltain ja Venäjän tapaaminen Saudi-Arabiassa ole varsinainen neuvottelu Ukrainasta, mutta Kivimäki ei tätä niele.
– Tietenkin siellä puhutaan Ukrainasta. Mutta kyllä siellä puhutaan kaikesta muustakin.
Ulkomaantoimituksen päällikön mukaan kolmen vuoden sotatilanteen jälkeen Venäjä on saavuttanut kuningashetkensä, mitä kohti se on pyrkinyt kaiken aikaa.
– Eurooppa on sivuutettu, ja Venäjä on nyt kahdenvälisissä neuvotteluissa Yhdysvaltojen kanssa, mikä on koko ajan ollut tavoite. Totta kai siellä on koko Euroopan turvallisuusinfrastruktuuri todellisuudessa pöydällä.
Kreml ehti jo kommentoimaan muun muassa, että Ukrainalla on oikeus liittyä EU:hun, mutta ei Natoon.
Kreml on lausunut myös, että Ukrainan sodan ratkaiseminen on mahdotonta ilman, että Euroopan turvallisuudesta käydään laajempaa keskustelua.
Juttu jatkuu videon jälkeen.
1:29
