Venäjä takaisin kansainväliseen urheiluun? Näin kommentoi Kreml

Katso videolta: Näin suomalaispäättäjät kommentoivat Venäjän ja Valko-Venäjän mahdollista paluuta kansainväliseen urheiluun.

Kansainvälinen olympiakomitea KOK kertoi keskiviikkona keskustelleensa venäläisurheilijoiden päästämisestä takaisin kansainväliseen urheilutoimintaan, mikäli tietyt ehdot täyttyisivät. Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov kertoi oman näkemyksensä KOK:n mietintään.

KOK:n keskiviikkona julkaiseman tiedotteen mukaan venäläiset ja valkovenäläiset voisivat osallistua kilpailuihin puolueettomina urheilijoina. Ehtojen mukaan urheilija ei ole saanut tukea aktiivisesti Ukrainan sotaa ja hänen täytyy noudattaa antidopingsäännöstöjä. 

KOK jättää venäläisten ja valkovenäläisten paluun kansainväliseen urheiluun lajiliittojen päätettäväksi. 

– Minun on on mahdotonta kommentoida ennen varsinaista päätöstä. Meidän pitää nähdä, mitä lopulta hyväksytään. Yksi asia nousee kuitenkin esiin, jopa tiedotteen sanamuodoissa on liikaa politiikkaa. Niiden pitäisi olla vieraita ajatuksia olympiaperheelle, Peskov sanoi RBC-Sportin mukaan.

Mikäli urheilija rikkoisi ehtoja, tulisi kansainvälisten lajiliittojen tai kilpailujen järjestäjien poistaa henkilö heti kilpailusta ja ilmoittaa tapauksesta KOK:lle.

Katso pääkuvan videolta: Näin suomalaispäättäjät kommentoivat Venäjän ja Valko-Venäjän mahdollista paluuta kansainväliseen urheiluun.



Lue myös:

    Uusimmat