MTV3:n uutisten Facebook-keskusteluissa työnantajan vaatimus sairauslomatodistuksen esittämisestä jo ensimmäisestä sairauspäivästä alkaen herättää närää.
SAK on arvostellut käytäntöä jyrkästi ja katsonut sen osoittavan työnantajan epäluottamuksesta alaistaan kohtaan.
Moni kokee kohtuuttomana sen, että työntekijän pitäisi lähteä kipeänä ja alikuntoisena jonottamaan sairaustodistusta terveyskeskukseen.
– Itse hain 39 asteen kuumeessa kaupungin toiselta puolelta -20 asteen pakkasessa lääkärintodistuksen. Typerää, että oma terveys asetetaan joskus toissijaiseksi, kun uhitellaan työpaikan menettämisellä, kirjoittaa Tuomas Ronkainen.
– Minusta olisi aivan absurdia lähteä terveyskeskukseen vatsataudissa. Itse pidän mieluummin vaikka palkatonta vapaata, kun menen tunneiksi jonottamaan kurat housuissa lääkärille, toteaa Pasi Hannes Pennanen.
Pennanen myös huomauttaa, että käytäntö kääntyy lopulta työnantajaa vastaan, sillä harvemmin lääkärit määräävät alle kolmen päivän sairauslomia, vaikka useimmissa sairauksissa yhden tai muutaman päivän lepo olisi riittävä.
– Yleensä vatsataudista toipuu päivässä, mutta jos menee lääkäriin, niin sairauslomaa tippuu saman tien 3 päivää. Vatsataudissa töihin tuleminen tarkoittaa yleensä sitä, että sairaus kiertää koko työyhteisön läpi.
Samoilla linjoilla on Kaisa-Leena Pesonen:
– Lääkäri todella harvoin kirjoittaa vain yhtä päivää, vaikka toisinaan se riittäisi ihan hyvin.
Miia Sarvilahti muistuttaa, että perusflunssan hoitaminen ei vaadi lääkärin asiantuntemusta:
– Meilläpäin ei edes lääkärille pääse pelkän saikkulapun hakemista varten, vaan sairaanhoitaja kartoittaa, onko tarvetta lääkärille. No, eihän kukaan ole työkunnossa, jos on nuhakuume, mutta sitä varten ei myöskään tarvita lääkäriä, vaan jokainen tietää "buranaa ja lepoa" -ohjeistuksen.
Sairaustodistuksen pyytäminen ensimmäisestä päivästä lähtien saa myös kannatusta. Kari Kaisto muistuttaa, että käytännössä ei pitäisi olla minkäänlaisia ongelmia, mikäli työntekijä on aidosti sairas.
– Äly hoi! Kaikki ihmiset eivät toimi hyvän työmoraalin mukaan. Ja heidän takiaan työnantajat ovat tarkkana. Ihan "muutaman" kerran olen itsekin vakituisten saikuttajien työt joutunut tekemään ilman, että olen siitä mitään hyötynyt. Seula saisi olla tiukempikin, koska on väärin, että tunnollisimpia rangaistaan. Jos on oikeasti kipeä, ei todistuksessa pitäisi olla mitään ongelmaa. Mielestäni lääkärintodistuksen vaatiminen ensimmäisestä päivästä lähtien on hyvä käytäntö, josta työnantaja voi tarpeen tullen joustaa, kirjoittaa Kaisto.
– Kalliiksipa tulevat myös yhden päivän todistuksettomat poissaolot, muistuttaa puolestaan Atte Johan Kristian Fellman.
(MTV3)
Mitä mieltä sinä olet? Osallistu keskusteluun?
"Sairaustodistusten vahtaaminen työpaikoilla voi tulla kalliiksi"