Postia jakava järvenpääläismies pelästyi saaneensa koronaviruksen – kokee terveyskeskuksen vähätelleen huoltaan: "Ihan suoraan sanoen tulin h****tin vihaiseksi"

HUS kertoo koronavirukseen sairastuneesta työntekijästään – MTV Uutiset paikalla tiedotustilaisuudessa 33:51
Helsingin ja uudenmaan sairaanhoitopiiri tiedotti koronatilanteesta torstaina – tartunta myös HUSin sydänkirurgilla.

Järvenpäällä asuva mies kertoo saaneensa työpaikallaan maanantaina aamulla vahvoja oireita, jotka hän koki yhteneväiseksi koronavirukseen liittyvien oireiden kanssa. Hänen mielestään ihmisten huolia ei kuitenkaan nyt oteta terveydenhuollossa tosissaan.

– Yskin tässä nyt kolmatta päivää keuhkojani pihalle. Muutenkin kaikki oireet mitä maanantaina aamulla sain olivat yhteneväiset siihen kuvaukseen mitä olin koronaviruksesta lukenut. Päästä varpaisiin hikoilu, päänsärky ja hengenahdistus, mies kuvaili tilannettaan eilen keskiviikkona.

Postinjakajana työskentelevä mies kertoo ottaneensa oireet todella vakavasti, sillä hän on päivittäin tekemisissä erittäin monen ihmisen kanssa.

– Lajittelen yhden neljäsosan tämän kaupungin kirjeistä. Virus voisi tulla minulle ihan mistä tahansa täällä. 

"Tuli todella vähätelty olo"

Mies kertoo yllättyneensä kun terveyskeskukseen soittaessaan hänen huoltaan ei otettu hänen mielestään lainkaan vakavissaan. 

– Minulle tuli todella vähätelty olo. Minua ja huoltani ei otettu ollenkaan tosissaan. Ja minulla oli äärimmäisen iso huoli, koska vointini oli todella huono silloin aamulla. 

Mies olisi halunnut, että hänestä otettaisiin koronatesti, mutta terveyskeskuksessa ei suostuttu siihen.

– Ihan suoraan sanoen tulin helvetin vihaiseksi. Sanoin, että minua ei kiinnosta THL:n ohjeistukset, vaan haluan, että minut testataan. Minulle vain länkytettiin samaa THL-mantraa, että kun et ole kerran ollut Italiassa, sinua ei voi testata. Näin minulle sanottiin näkemättä potilasta.

Mies kertoo käyneensä eilen työterveydessä oireidensa takia.

– Siellä lääkäri oli sitä mieltä, että minulla ei todennäkäisesti ole koronaa, mutta se ei ole poissuljettu vaihtoehtokaan. Ja juuri tämä lääkäri, joka näki ja tutki minut, sanoi näin.

Mies kertoo saaneensa työterveydestä ohjeeksi oireiden seuraamisen ja olo on nyt hieman parantunut. 

– Nyt ollut vähän helpompaa, ettei ole koko ajan sellainen tunne kuin rautalevy painaisi rintakehässä.  

"Henkilökunnan kyettävä tukemaan kaikissa tilanteissa"

Järvenpään terveyskeskus kuuluu Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymään, jonka johtaja Pirjo Laitinen-Parkkonen sanoo henkilökunnan noudattavan viranomaisilta tulleita ohjeita koronaviruksen näytteenotosta.

Se, että on flunssan oireita ja on kotimaassa esimerkiksi töidensä kautta tekemisissä monen ihmisen kanssa, ei riitä kriteeriksi näytteenottoa varten.

– Ei tällä hetkellä torstaina kello 10.38. Ohjeet kuitenkin muuttuvat nopeasti – jopa vuorokauden sisällä. Jos muutoksia kriteereihin tulee, reagoimme niihin nopeasti. Tämänkin päivän aikana odotamme linjauksia esimerkiksi hallitukselta, millä tavalla toimimme jatkossa.

Laitinen-Parkkonen sanoo, että yksi syy näytteidenoton rajoittamiseen on rajalliset resurssit ja niiden järkevä kohdentaminen näyttöön perustuen.

– Terveydenhuollon kapasiteetti on jossain määrin rajallinen. Koronaviruksen näytteenotto ei ole minkälainen näytteenotto tahansa, van vaatii erityiset toimenpiteet virusepäilytapauksissa. Jos tilanne tästä vielä hankaloituu, on tärkeää, että terveydenhuollon toimintakyky pidetään mahdollisimman hyvänä.

– Siinä mielessä ymmärrän linjauksia, että jos yhteyttä epidemia-alueisiin ei ole, niin ihan kaikkia oireisia ja huolestuneita ei voida testata.

Laitinen-Parkkonen sanoo olevansa pahoillaan siitä, että järvenpääläismies koki, että hänen oireitaan vähätellään terveyskeskuksessa.

– Ikävä kuulla, että hänen huoltaan ei ole hänen näkemyksenä mukaan otettu riittävästi huomioon. Oli asia mikä vaan, niin julkisen terveydenhuollon pitää ottaa asiasta koppi, vaikka se ei johtaisikaan siihen, että näytettä otettaisiin. Varmasti se on pettymys, jos kriteerit eivät täyty, ja asiakas on itse ajatellut saavansa tietyn palvelun. Tietysti henkilökunnan hyvä kyky tukea asiakasta tällaisessakin tilanteessa on tärkeää. 

Lue myös:

    Uusimmat