Vasemmistoliitto lipesi hallituksen riveistä umts-äänestyksessä

Hallitusrintama rakoili pahasti tänään eduskunnan Sonera-äänestyksessä, kun melkein puolet Vasemmistoliiton kansanedustajista lipesi opposition riveihin. Pääministeri Paavo Lipposen mukaan eduskuntaryhmien on selvitettävä asia keskenään.

Hallitus sai luottamuksen eduskunnan Soneran UMTS-kauppoja koskenee selonteon päätteeksi luvuin 108-64.

Puhtaaksi tulosta ei voi sanoa, sillä peräti kahdeksan Vasemmistoliiton edustajaa - eli liki puolet ryhmästä - lipesi oppostion riveihin. Pari ääntä enemmän, niin Vasemmistoliitto olisi äänestänyt itsensä hallituksesta ulos.
Asialla oli tuttu kahdeksikko, joka äänesti jo Soneran yksityistämistä vastaan kesällä 2000. Siihen viitattiin nytkin, pienellä lisäyksellä:

- Kun tähän liittyy sitten vielä liikenneministeri Olli-Pekka Heinosen kertakaikkiaan surkea toiminta, niin ei voinut muuten äänestää kuin protestoida tämmöistä Sonera-poltiikkkaa, kansanedustaja Esko-Juhani Tennilä paukautti.

Pääministeri ei ainakaan vielä halunnut erotuomariksi asiassa.

Koska äänestettiin hallituksen luottamuksesta, kenelläkään ei ollut vapaita käsiä äänestää tahtonsa mukaan. Ryhmä käsitteleekin asiaa jo huomenna.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 13.11.2002)

Lue myös:

    Uusimmat