Sekä Varsinais-Suomi että Pirkanmaa ovat siirtynyt tänään koronaepidemian leviämisvaiheeseen. Leviämisvaihe on vaarallisin vaihe kolmiportaisella asteikolla.
Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmä tiedotti asiasta tänään päivällä ja Pirkanmaa myöhemmin iltapäivällä.
Maakunnista muutos tapahtui myös Etelä-Pohjanmaalla, joka siirtyi kiihtymisvaiheeseen.
Lue myös: Sanna Marin kokoaa ministerinsä pitkästä aikaa perusteelliseen koronakokoukseen – IS: Koulu- tai ravintolasulkuja ei suunnitteilla
Varsinais-Suomessa syynä on koronatartuntojen lisääntyminen vauhdilla. Uusia koronatapauksia todetaan Varsinais-Suomessa lähes 100 päivittäin.
Koko epidemian ajan kolmanneksi korkein päiväkohtainen lukema, 134 positiivista koronavirustapausta, todettiin viime keskiviikkona.
Viime 14 vuorokauden ilmaantuvuus 100 000 asukasta kohti on Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä nyt 174,3.
Varsinais-Suomen koordinaatioryhmä toteaa, että epidemian kaikki kriteerit täyttyvät nyt maakunnassa.
Pirkanmaalla tilanne pahempi kuin koskaan
Pirkanmaalla todettiin viime viikolla 521 uutta tartuntaa, mikä on enemmän kuin koskaan aiemmin. Myös sairaalahoidon tarve on kasvanut.
Koronan ilmaantuvuus alueella on kuluneen kahden viikon ajalta 149 tartuntaa 100 000 asukasta kohden.
Positiivisten testien osuus edellisen viikon aikana oli 4,4 prosenttia.

