Pääkaupunkiseutu siirtyy koronaepidemian leviämisvaiheeseen – koulut alkavat lähiopetuksessa

Koulujen alkuun valmistaudutaan koronan varjossa – kasvavat tartuntaluvut huolettavat rehtoreita 2:48
Miten koulujen alkuun valmistaudutaan koronan varjossa? Näin rehtorit kommentoivat vallitsevaa tilannetta

Sairaalahoidon tarve on alueella kasvussa, vaikkei vielä kovin suurta.

Pääkaupunkiseutu siirtyy koronaepidemian leviämisvaiheeseen ja koulut alkavat lähiopetuksessa, kertoo Vantaan apulaiskaupunginjohtaja Timo Aronkytö STT:lle.

Lähiopetus koskee kaikkia luokka-asteita ja myös toisen asteen oppilaitoksia.

– Tämä oli minusta ihan perusteltua, koska vaikka tautitaakkaa voi kohtaamisien takia tulla lisää, meillä on kuitenkin vastustuskykyä rokotusten avulla väestössä, Aronkytö sanoo.

Hänen mukaansa kouluissa noudatetaan hyvin terveysturvallisuusohjeita koskien esimerkiksi käsihygieniaa ja maskeja.

Aronkydön mukaan päätökset tehtiin yksimielisesti. Leviämisvaiheeseen siirtymiseen vaikutti muun muassa se, että sairaalahoidon tarve on kasvussa, vaikkei se vielä ole kovin suurta.

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä teki päätökset kokouksessaan iltapäivällä.

Vielä tänään odotetaan päätöksiä muun Uudenmaan osalta.

Kokoontumis- ja ravintolarajoituksista päätöksiä myöhemmin

Epidemian leviämisvaiheeseen siirtyminen tarkoittaa, että aluehallintovirasto voi päättää uusista kokoontumisrajoituksista ja valtioneuvosto ravintolarajoitusten tiukentamisesta.

Helsingin kaupungin kansliapäällikkö Sami Sarvilinna sanoo, että leviämisvaiheen toteaminen ei itsessään suoraan tuo uusia rajoitustoimia, vaan aluehallintovirasto tarkistaa sen pohjalta omia linjauksiaan.

Kunnille tärkein yksittäinen linjaus Sarvilinnan mukaan on, että koulut eivät ala etäopetuksessa.

– Muuten pääkaupunkiseudun kunnat eivät aio asettaa uusia rajoituksia kulttuuri- ja liikuntapalveluille, Sarvilinna sanoi STT:lle.

Lue myös:

    Uusimmat