Vanhemmat eivät enää aseta rajoja lapsilleen – "Aivan radikaali muutos"
Lapsia ylisuojellaan, vanhemmat eivät vedä rajoja, eikä lapsilta odoteta mitään – tätäkö on nykyajan lastenkasvatus, pohdittiin Huomenta Suomessa.
Lastenkasvatus on muuttunut kurinpidosta rajattomuuteen samalla, kun älylaitteet tarjoavat lapsille rajattomasti sisältöä.
– Välillä tuntuu, ettei ole mitään odotuksia. Lapsi on se, joka kertoo, mitä haluaa, kommentoi erityisopettaja Aulikki Uski Huomenta Suomessa.
– Aikuinen ei varsinaisesti ota sitä kasvatusvastuuta, ei aseta niitä rajoja, joita lapsi tarvitsisi kasvaakseen tasapainoiseksi nuoreksi aikuiseksi, Uski jatkaa.
Mistä muutos johtuu ja mitä siitä seuraa?
Nyt 2000-luvulla, varsinkin 2010-luvulla, on tapahtunut jotain, mitä ei ole aiemmin tapahtunut. Psykologi Keijo Tahkokallion mukaan suuri syy muutokselle on älylaitteissa.
– Aivan radikaali muutos, kommentoi Tahkokallio.
Nyt virtuaalimaailma, jota ei säädellä mitenkään ja joka on usein kohdennettu lapsille, on saanut pienimmätkin lapset valtaansa. Aivot kehittyvät lapsuudessa, jolloin aivot luovat hermoyhteyksiä tai "johdottuvat", luoden näin karttaa maailmasta.
Nyt lasten aivot kehittyvät tähän virtuaalimaailmaan. Virtuaalimaailmassa sisältö on rajoittamatonta, kun taas tosimaailmassa voi olla ylisuojelua ja rajoitteita. Lapset kasvavat kahteen eri maailmaan, jossa säännöt ovat täysin erilaiset.
Lue myös: Professori luopuisi "puhelimeen addiktoituneiden" nuorten demonisoinnista – "Tuntuu järjettömältä"
Erityisopettaja Uskin mukaan tämä näkyy esimerkiksi koulussa tai harrastuksissa, joissa monet lapset eivät ole tottuneet ottamaan vastaan ohjeita tai kieltoja aikuisilta. Monet lapset saavat myös rajoituksetta ladata haluamiaan sovelluksia ja pelejä puhelimiinsa.
– Elävät vähän kuin toisessa todellisuudessa, Uski sanoo.
Tahkokallion mukaan monet vanhemmat kyllä rakastavat lapsiaan paljon ja nykyisin lapset ovat hyvin haluttuja. Sitten kuitenkin pelätään lapsen vahingoittumista, jos aiheutetaan lapselle mielipahaa rajoituksin. Lapsen kehitykselle on kuitenkin tärkeää oppia käsittelemään myös epämieluisia tunteita.
Tehokas keino, jota psykologi suosittelee
– Jos lapsi on päätöksenteossa tasaveroinen aikuisen kanssa tai aikuista ylempänä, niin ei se loppujen lopuksi ole lapselle hyväksi, Aulikki Uski sanoo.
Vanhempien velvollisuus ja oikeus on asettaa rajoja, ja niiden vetäminen on rakkautta, Uski muistuttaa.
Tehokkain keino lapsuuden säätelyn parantamiseksi psykologi Keijo Tahkokallion mukaan olisi, että älypuhelimet poistettaisiin lapsilta ja nuorilta. Alle 16-vuotiaan aivot eivät ole kypsät käsittelemään älylaitteiden rajatonta tietomäärää
Tahkokallion mukaan kyseessä olisi paras yksittäinen toimenpide, joka tarjoaisi hyviä tuloksia nopeasti.
Katso yllä olevalta videolta koko haastattelu!
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää