Mainos

Vanhanen: Vaalituesta ei puhuttu säätiön hallituksessa

Nuorisosäätiön pitkäaikainen vaikuttaja Matti Vanhanen kertoo, ettei vaalituesta keskustapoliitikoille keskusteltu hänen aikanaan säätiön hallituksessa. Vanhasen mukaan oli selvää, että kyseessä on keskustalainen säätiö.

Hän ei vastannut Helsingin käräjäoikeudessa yksiselitteisesti kysymykseen, tiesivätkö hallituksen jäsenet esimerkiksi tauluhankinnoista.

Hänen mukaansa 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa tauluhankinnat ja seminaarilippujen osto olivat avointa ja hyväksyttävää toimintaa. Niitä alettiin yleisesti kummeksua vasta muutama vuosi sitten.

Vanhasen mukaan Nuorisosäätiö saattoi jakaa poliittista tukea, koska se oli sen perustajien tahto. Hän viittasi vuonna 1961 perustetun säätiön perustamisasiakirjaan. Sen mukaan säätiön tarkoitus on lahjoittaa keräämiään varoja tarkoitustaan vastaavaan toimintaan. Tarkoituksena oli muun muassa nuorten yhteiskunnallisen toiminnan aktivointi.

Vanhanen puhuisi pikemminkin hankinnoista kuin poliittisesta tuesta. Kyse on hänestä siitä, että esimerkiksi seminaarilipuissa rahalle saa vastiketta.

Vanhasta kuultiin puolustuksen todistajana säätiön historiasta. Hän on toiminut muun muassa Nuorisosäätiön puheenjohtajana. Häntä ei epäillä rikoksesta.

(MTV3 - STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.