Valtteri Bottaksen vuoristorata ihmetytti asiantuntijoita – "Tuleeko enemmän ohjetta?"

Neljännestä lähtöruudusta startannut Valtteri Bottas nousi Venäjän F1-kisassa lopulta toiseksi vuoristoratamaisen kisan jälkeen. Mercedeksen suomalaiskuskin kisan alkupuolen hidas vauhti askarrutti C Moren asiantuntijoita Toni Vilanderia ja Ossi Oikarista.

Mercedeksen Lewis Hamilton ja Bottas iskivät kisaan muita kärkikuskeja keskikovilla renkailla, ja kumpikin putosi yhdellä sijalla. Ferrarin Sebastian Vettel kuittasi Hamiltonin sekä myös tallikaverinsa Charles Leclercin ohi kisan kärkeen, kun taas McLarenin Carlos Sainz kampesi Bottaksen edelle ja pudotti nastolalaisen viidennelle sijalle.

Bottas menetti Sainzin takana muutaman kierroksen ajan ajettuaan aikaa, ja ero kärkikolmikkoon kasvoi suureksi. Bottas ei pystynyt tämän jälkeenkään oikein vastaamaan tallikaverinsa Hamiltonin kierrosaikoihin.

– Mutta oliko se osa taktiikkaa? Oliko se osa sitä ajatusmaailmaa, että Ferrari pysähtyy aikaisemmin ja Valtteri olisi niillä tienoilla rataa, mihin Ferrari liittyy taas kisaan mukaan ja he olisivat Valtterin perässä? Tässä on myös se taktinen mahdollisuus, Vilander puntaroi kisan jälkeen – ja samantapaisia kommentteja jakoi Oikarinen.

Vettel joutui myöhemmin keskeyttämään, ja radalle tuli virtuaalinen turva-auto. Tovi tästä kehissä nähtiin Williamsin George Russellin seinään ajamisen jälkeen turva-auto. Turva-autohärdellin ja oikea-aikaisten varikkopysähdysten myötä Mercedes-kaksikko nousi lopulta Hamiltonin johdolla kaksoisjohtoon.

– Vettel-episodin jälkeen Valtterilla oli taas hyvin vauhtia ja hän pystyi pitämään Leclercin takanaan. Häneltä nähtiin taktisesti oikeaa ajamista ja hyvää suorituskykyä. Ei mitään erikoista, mutta tuollaiset pienet yksityiskohdat kilpailun sisällä – yhtäkkiä vauhti putoaa sekunti per kierros – niitä on vähän vaikea täältä tietää. Tuleeko sinne enemmän ohjetta? Vilander pähkäili.

Venäjää edeltäneessä Singaporen kisassa taktisesti kämmännyt Mercedes ohjeisti Bottasta ajamaan hitaammin, jotta MM-sarjaa johtava Hamilton pääsi varikkokäyntinsä jälkeen palaamaan radalle suomalaisen eteen.

Lue myös:

    Uusimmat