Mercedes-talli oli Italian erikoisen F1-kisan jälkeen niin sekavassa tilassa, että Valtteri Bottaksenkin täytyy katsoa kisan uusinta televisiosta ennen kuin hän ymmärtää lopputulokseen johtaneet syyt.
LUE MYÖS: F1-kaaoksessa sensaatiomainen kärkikolmikko! Mercedes tyri Lewis Hamiltonin kisan Italiassa
Viidenneksi jätetyn Bottaksen oma kisa lähti jyrkkään alamäkeen heti lähdössä, kun hän putosi kakkosruudusta kuudenneksi. Ohi tuli autoja, joilla ei pitäisi pystyä haastamaan väkevää Mercedestä.
– Lähtö oli aika huono, ja itse asiassa minulla oli kontaktia jo parin auton kanssa siinä ekalla kierroksella. Tuntui, että rengas olisi puhjennut, Bottas kertoi alun tapahtumista.
– Auto alkoi viettää ekalla kierroksella toiselle puolelle. Ei se ollutkaan rengas. Ehkä sitten jotain pikku damagea vaan. Jotenkin tuntui, ettei ollut ihan kaikki ok autossa, hän ihmetteli.
Vauriota saattoi tulla ensimmäisen kierroksen lisäksi myös lämmittelystä, jossa Bottas ajoi vauhdilla kanttarien yli lukkojarrutuksensa jälkeen.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.