Valtteri Bottaksen paikkaa kärkkynyt F1-kuski varmana: ”Olisin haastanut Lewis Hamiltonin mestaruudesta”

Valtteri Bottaksen paikkaa Mercedeksellä tavoitellut Daniel Ricciardo on varma siitä, että hän olisi pystynyt haastamaan Lewis Hamiltonin maailmanmestaruudesta, jos olisi päässyt ajamaan samalla autolla.

Bottaksen ohut sauma MM-voittoon ratkesi lopullisesti kaksi kisaa ennen kauden loppua, kun Hamilton varmisti kuudennen mestaruutensa Yhdysvaltain Austinissa.

Todellisuudessa Bottas kuitenkin putosi jo ratkaisevan tuntuisen välimatkan päähän tallikaveristaan jo alkukesän kisoissa. Vaikean jakson jälkeen hän voitti ensimmäistä kertaa vasta lokakuussa Japanissa.

Paikkoja Mercedeksellä ja Ferrarilla ahnaasti viime vuosien siirtomarkkinoilla kytännyt Daniel Ricciardo on vakaasti sitä mieltä, että hän olisi kyllä pystynyt haastamaan Hamiltonin.

– En ala kaunistella sitä: sanon, että kyllä olisin, Ricciardo vastaa Sky Sportsin kysymykseen.

– Se johtuu siitä, että minulla on luottamusta itseäni kohtaan, hän perustelee.

Renault-kuskin mukaan lausunto ei kuitenkaan ole piikittelyä Bottaksen suuntaan.

– Tämä ei ole kohdistettu Valtteriin tai kenenkään muuhun, joka ei ole voittanut sillä autolla, Ricciardo kommentoi.

Lue myös:

    Uusimmat