Mainos

Valtioneuvosto päivitti yhteiskunnan toimintojen turvaamista

Uusi strategia painottaa sotaa pienempiä kriisejä, kuten tsunameja, terrori-iskuja, suuria säähäiriöitä ja epidemioita.

Valtioneuvosto on päättänyt yksimielisesti päivittää yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen strategian. Valtiosihteeri Risto Volasen mukaan uudessa strategiassa on otettu huomioon erityisesti maailmalla yleistyneet keskisuuret kriisit, jotka ovat sotaa pienempiä.

Tällaisilla kriiseillä Volanen tarkoittaa esimerkiksi tsunamia, terrori-iskuja, suuria säähäiriöitä ja epidemioita. Suuresta säähäiriöstä esimerkiksi käy Katrina-myrsky ja epidemiasta suu- ja sorkkatauti.

Puolustusministeri Seppo Kääriäisen mukaan uusia asioita strategiassa ovat erityistilanteiden varautumisvastuun täsmentäminen sekä valtion kriisinjohtamishallinta ja kriisiviestintä.

Uusi kriisinjohtamismalli perustuu eri ministeriöiden ja viranomaisten yhteistyöhön. Periaatteena on se, että sotilaat johtavat sotilaallisia kriisejä ja siviilit siviilikriisejä.

Volanen kehuu Suomen mallia siitä, että täällä on onnistuttu välttämään eri viranomaisten välinen riitely ja keskitytty yhteistyöhön.

Päätös sisältää yhteiskunnan elintärkeät toiminnot, niiden tavoitetilat ja ministeriöiden tehtävät kehitystarpeineen. Elintärkeiden toimintojen jatkuvuus on taattava strategian mukaan joka hetki. Tehtävien resursointi on kunkin ministeriön vastuulla.

Sisäministeriön mukaan strategiaan kuuluviin sisäisen turvallisuuden painotuksiin ja kokonaismaanpuolustukseen on palattava lähivuosina.

Uusi yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen strategia korvaa edellisen, vuonna 2003 annetun periaatepäätöksen. Pääosin strategia pysyy ennallaan.

Päätös ei kasvata valtion menoja.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.