Mainos

Valtioneuvos Johannes Virolainen haudattiin

Valtioneuvos Johannes Virolainen on laskettu haudan lepoon. Valtioneuvos siunattiin päivällä Helsingin Vanhassa kirkossa. Hautajaistilaisuus Lohjan kirkkomaalla päättyi illansuussa.

Halonen jätti tervehdyksensä

Siunaustilaisuudessa jättivät kukkatervehdyksensä mm. lähiomaiset ja Tasavallan presidentti Tarja Halonen. Siunauksen toimitti Helsingin hiippakunnan piispa Eero Huovinen, muistopuheen piti presidentti Mauno Koivisto.

Arkku lasketaan hautaan

Lohjan kirkkomaalle Pyhän Laurin kirkon läheisyyteen oli kokoontunut niin maan poliittista johtoa kuin satoja lohjalaisia hyvästelemään Vironperän isäntää. Hautaan siunaamisen toimitti lääninrovasti Kaiku Mäenpää.

Hautajaissaaton aikana Lohjan lukiolaiset muodostivat kukkien ja soihtujen kanssa kirkkokentältä kirkkoon johtavan puistokäytävän varrelle kunniakujan. Lohjan Puhallinorkesteri soitti Narvan marssin.

Helsingistä hautajaissaattueen reitti kulki Lohjalle Vanhankirkonpuiston, Bulevardin ja Mannerheimintien kautta pysähtyen Eduskuntatalon portaiden edessä.

Virolainen siunattiin Vanhassa kirkossa

Pitkäaikainen kansanedustaja, ministeri ja keskustapuolueen johtaja Johannes Virolainen kuoli maanantaina 11. joulukuuta 86-vuoden ikäisenä.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.