Valtio myi Tikkurila-omistuksensa

Valtio on myynyt vajaan 15 prosentin omistuksensa maaliyhtiö Tikkurilasta. Valtion pörssiomistuksia hoitava Solidium kertoo, että osakepotti myytiin suomalaisille ja kansainvälisille instituutiosijoittajille yhteensä 98 miljoonalla eurolla.

Solidium sai Tikkurilan osakkeet viime keväänä, kun Tikkurila irrotettiin Kemirasta erilliseksi pörssiyhtiöksi. Kemira jakoi silloin 86 prosenttia Tikkurilan osakkeista osinkoina Kemiran omistajille.

Solidium kirjaa nyt tehdystä kaupasta viiden miljoonan euron myyntitappion, koska osakkeet myytiin hieman niille viime keväänä kirjattua arvoa halvemmalla. Osakekohtainen myyntihinta oli 15,10 euroa, Solidium kertoo tiedotteessaan.

Toimitusjohtaja Kari Järvisen mukaan Solidiumissa ollaan tyytyväisiä siihen, että Tikkurilan omistus pysyy kaupan jälkeenkin vahvasti kotimaisissa käsissä.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat