Valokuvaaja Christa huomasi rannalla söpön pariskunnan – näiden kuvien ajoitus ei olisi voinut olla täydellisempi

Kuvaaja huomasi rannalla kosinnan – otti ainutlaatuiset kuvat 1:58
Kuvaaja huomasi rannalla kosinnan – otti ainutlaatuiset kuvat!

Valokuvaaja Christa Walsh ikuisti vahingossa ainutlaatuiset kihlakuvat pariskunnasta, jonka kosintahetkestä ei otettu muita kuvia.

Valokuvaaja Christa Walsh ikuisti vahingossa juhlatilanteen, johon häntä ei ollut edes kutsuttu. Rannalla Etelä-Carolinassa työtehtävissä ollut Christa törmäsi vahingossa kosintaan ja ikuisti sen kamerallaan, kertoo CNN.

– Olin täällä [rannalla] eilen valmistautumassa asiakkaan perhekuviin, hän kertoo.

Huomasi pariskunnan kihlautumassa

Yhtäkkiä Christa havaitsi, että rannan tuntumassa on pariskunta juuri kihlautumassa.

– Olin säätämässä valoja ja kaikkea, ja mies oli siinä yhden polven varassa, juuri oikealla puolellani, pienen matkan päässä, Christa kuvaa.

– Joten päätin vain napata pari kuvaa, otin luultavasti yhteensä kuusi. Asiakkaani kuitenkin oli kävelemässä juuri rannan toisesta reunasta, joten en voinut lähteä [kihlautuneen] pariskunnan perään.

Etsiskeli paria somessa – ja myös löysi heidät

Christa halusi antaa kuvat parille ja uskoi sosiaalisen median voimaan. Niinpä hän päätti julkaista otokset somessa. Pian yli sata tuhatta katsojaa oli nähnyt kuvat – ja rakastunut parikin löytyi!

– Olen kyllä melko kiitollinen, heittää kosinnan suorittanut Andrew Gunnels.

Poimi myös vinkit: Näin onnistut hääkuvissa ja löydät parhaan hääkuvaajan! Juttu jatkuu videon jälkeen.

Näin onnistut hääkuvissa 7:20

Kosintatilanne oli jännittävä.

– Yritin löytää oikeaa hetkeä koko ajan. Käteni hikosivat ja olin hermona. Olin suunnitellut sanani päässäni ja aioin sanoa ne, mutta ne vain jotenkin katosivat, kun laskeuduin polveni varaan, mies myöntää.

Kihlattu Braylin Gillespie kuitenkin vastasi myöntävästi.

– En tiennyt, mitä hittoa puhun, mutta hän sanoi kyllä, joten kai sitten olen ylpeä itsestäni, Andrew heittää.

– Selvästi hän rakastaa minua, luojan kiitos.

Kuvat todella ainutlaatuiset

Christa ei tiennyt, ettei kukaan muu ollut ikuistamassa kosintatilannetta: Andrew'n äidin kamera ei nimittäin ollutkaan linssin huurtumisen vuoksi ottanut kunnollista kuvaa!

Pari aikoo kertoa kihlauksesta ja uskomattomasta kuvayllätyksestä tulevaisuudessa lapsilleen.

Lähde: CNN

Lue myös:

    Uusimmat