Nainen päätti kertoa morsiusneidoiksi pyytämilleen ystäville avoimesti siitä, mitä kaikkea hän heiltä odottaa, ja mitä kustannuksia heille hänen häistään koituisi.
Tiktokkaaja nimeltä Lisa julkaisi videon, jolla hän kertoo tuleville morsiusneidoilleen lähettämästään kirjeestä. Kirjeessä Lisa kertoo avoimesti, mitä hän odottaa morsiusneidoilta ja mitä heille tulee lysti kustantamaan. Lisan kirje on saanut sosiaalisessa mediassa paljon kiitosta avoimuudesta, kertoo Fox News.
Lue myös: Meganin ystävät eivät päässeet morsiusneidoiksi – pyysi apua yllättävältä taholta: "He olivat imarreltuja, mutta pitivät ajatusta naurettavana"
Erotteli välttämättömät ja ei-välttämättömät tapaamiset
Lisan video on vastaus aiempaan TikTok-videoon, jossa eräs käyttäjä tilitti: ”Se tunne, kun suostut morsiusneidoksi tajuamatta, että se maksaa ihan hirveästi ja vie todella paljon aikaa”.
Tähän vastineeksi Lisa kertoi oman toimintatapansa. Hän lähetti morsiusneidoikseen pyytämilleen henkilöille kirjeen, jossa kerrottiin, mihin kaikkeen morsian halusi heidän osallistuvan, ja mihin kaikkeen ei ollut pakko tulla mukaan. Mikäli joku asui esimerkiksi tunnin automatkan päässä, ei hänen tarvinnut tulla mukaan häämekko-ostoksille.
Valotti morsiusneidoille koituvia kustannuksia
Lisäksi Lisa kertoi kirjeessään, kuinka paljon morsiusneitona olosta koituisi kustannuksia. Hän kertoi, mitkä asiat hän maksaisi heidän puolestaan ja mitä heidän pitäisi kustantaa itse.
