Paikalliset valittaneet vuosia Valkeakosken valtaisan rapistuvan kirkon purkupäätöksestä: Pelkkä ylläpito on sinä aikana maksanut yli 630 000 euroa

3:10
Valkeakosken kirkosta on tehty purkupäätös vuosia sitten, mutta kirkko seisoo yhä paikoillaan - miksi?

Moni pieni seurakunta kipuilee kiinteistöjensä kanssa. Rahaa on vähän, mutta korjausvelkaa riittää.

Valkeakosken kirkko on seisonut Mallasveden Apianlahden rannan tuntumassa jo vuodesta 1969. 

Rakennus on arkkitehti Veikko Larkaksen suunnittelema ja siellä on tuhat istumapaikkaa. Valkeakoskella asukkaita on 21 000.

Vertailun vuoksi Helsingissä on yli 600 000 asukasta ja tuomiokirkossa 1300 istumapaikkaa. Valkeakosken kirkkoa voi luonnehtia suureksi.

Rakennus aiotaan nyt kuitenkin purkaa, mutta se ei monia paikallisia miellytä. Asiasta onkin valitettu korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

"Monet on kastettu, jotkut vihitty"

Ensimmäisen kerran kirkon purusta päätettiin jo vuonna 2018. Sääksmäen kirkkoherralla Markku Antolalla on selvä näkemys siitä, miksi purkupäätöstä myös vastustetaan.

– Tämä on hienon näköinen kirkko. Monet on kastettu, jotkut päässeet ripille, jotkut vihitty ja kuunneltu hyvää musiikkia. Muistot ovat ihmisillä mielessä ja he tekevät surutyötä, kun joutuvat kirkosta luopumaan, Antola sanoo Viiden jälkeen -ohjelmassa.

Antolan mukaan on laskettu, että neljän vuoden aikana kirkon ylläpito on maksanut 631 000 euroa. Viimeisen vuoden aikana rakennus imi 85 000 euroa, vaikka sen seinien sisällä ei pidetty yhtä ainoaa tilaisuutta.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Viiden jälkeen nähdään joka arkipäivä MTV3-kanavalla kello 16.58 alkaen. 

Ohjelma on katsottavissa suorana ja tallenteena myös mtv-palvelussa. Muista päivän uutisissa ja puheenaiheissa myös MTV Uutiset Live

Periaatteessa seurakunnalla olisi ollut varaa peruskorjata kirkko. Antolan mukaan on kuitenkin aiheellista kysyä, onko mielekästä käyttää miljoonia juuri tämän kirkon korjaamiseen.

– Kirkossa on 1960-luvun tekniikka. Lämpö, vesi, ilma, sähkö, tietotekniikka, ne tulisi rakentaa uudestaan. Ikkunat, ovet ja niin poispäin. Arviot vaihtelevat, mutta joka tapauksessa kysymys on miljoonaluokasta, Antola sanoo.

"Olemme halunneet kuunnella murheita"

Purkupäätös ei suinkaan syntynyt nopeasti, vaan se oli viiden vuoden pohdiskelun tulos, kirkkoherra Antola sanoo. 

– Etsittiin muita käyttötarkoituksia. Seurakunnalla on kolme kirkkoa aika lähellä tätä paikkaa.

Jos korkein hallinto-oikeus hyväksyy kirkon purkamispäätöksen, eikä muita esteitä ilmene, niin Valkeakosken kirkko aiotaan saattaa haudan lepoon juhlallisin menoin.

– Olemme halunneet kuunnella murheita. Olemme päättäneet, että ennen kirkon purkamista järjestetään jäähyväisjuhla, jossa riisutaan pyhät esineet kirkosta.

– Ihmisillä on tilaisuus ilmaista oma ilonsa ja kiitollisuutensa siitä kaikesta, mitä kirkko on heille merkinnyt, Antola lupaa.

Valkeakosken kirkko ei suinkaan ole ainoa kirkon omistama rakennus, jossa korjausvelkaa riittää. Voit lukea aiheesta lisää täältä tai katsoa aihetta käsittelevän Viiden jälkeen -jutun alta.

12:23
Purkamista odottavia ja kalliita energiasyöppöjä vai suojelua tarvitsevia arvorakennuksia?

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja