Valjakkala ehdonalaiseen

Helsingin hovioikeus on päättänyt päästää kolmoismurhasta tuomitun Juha Valjakkalan vapaaksi heinäkuussa 2008.

Perustelut eivät ole tiedossa, koska ne julistettu salaiseksi 60 vuodeksi. Hovioikeus tässä laisti pahasti velvollisuuksistaan, kun se ei tehnyt tapauksesta julkista selostetta kuten tuore oikeudenkäynnin julkisuuslaki edellyttää.

Pykälä on vielä ehdoton: "Edellä 24 §:n 1 momentin nojalla salassa pidettäväksi määrätystä ratkaisusta on laadittava julkinen seloste, jos asia on yhteiskunnallisesti merkittävä tai se on synnyttänyt huomattavaa kiinnostusta julkisuudessa."

Myös 60 vuoden salassapitoaika on huomattavan pitkä.

Mutta ydinkysymys on, että onko ratkaisu oikea.

Valjakkalan teko oli julma ja raukkamainen. Hän on kuitenkin nyt ollut vankilassa 19 vuotta 4  kuukautta.

Jokunen vuosi sitten selvitimme näitä elinkautisten kestoja. Silloin ainoa tapa oli vapautua presidentin armahduksella. Halosen aikana elinkautista on istuttu keskimäärin 14-15 vuotta.

Ylimääräistä Valjakkala on saanut paoistaan ja teon törkeydestä.

Jo istutun ajan perusteella Valjakkalan vapauttaminen on siis perusteltua.

Sen sijaan mitään vaarallisuusarviota Valjakkalasta ei välttämättä ole tehty. Lain mukaan ns. koko tuomionsa istuvaa vapautettaessa on teetettävä vaarallisuusarvio. Sen sijaan elinkautisvangin osalta riittää, että rikosseuraamusvirasto (rise) antaa lausuntonsa.

Oletettavaa on, että risen lausunto on ollut Valjakkalan vapauttamista puoltava. Jo vuosi sittenhän rise oli valmistelemassa vapauttamista, kun hänet oli siirretty Haminan avovankilaan. Risen kantaa kuvaa myös se, että se ei aio valittaa vapauttamisesta.

Hyvää tässä päätöksessä on ainakin se, että vapauttamispäivään on riittävästi aikaa. Siinä ajassa risessä tehdään varmasti töitä sen eteen, että Valjakkalan edellytykset selvitä vapaudessa olisivat olosuhteiden puolesta vähintään kohtuulliset.

Sen jälkeen vastuu on Valjakkalalla.

Lue myös:

    Uusimmat