Mainos

Vakava loukkaantuminen hidasti MotoGP-kuski Niki Tuulin nousua – "Nilkat tuhoutuivat täysin"

1:56

Ratamoottoripyöräilyn MM-sarjan uusin suomalaisnimi on Niki Tuuli, joka sai kesken kauden yllättäen sopimuksen Moto2-luokkaan. Tuuli on 22-vuotiaana tulokkaana vanhempi kuin monet kilpakumppaninsa, mutta kehitystä hidasti vakava loukkaantuminen. Nyt hän harppasi lähemmäs unelmiaan.

On vaikeaa uskoa, että yhdeksän vuotta sitten Niki Tuulen ura oli loppua – pahempaakin. 13-vuotias lupaus ajoi GP125-luokan SM-sarjan harjoituksissa Kemoran radalla, kun rysähti. Toinen kuski osui pääsuoran lopussa Tuulen pyörään tuhoisin seurauksin.

– En muista, kuinka monta luuta minulta meni poikki, mutta molemmat nilkat tuhoutuivat oikeastaan aika täysin – vain akillesjänteet toimivat enää, Tuuli kertoo Barcelonan varikolla MTV Sportille.

– Melkein vuosi meni rullatuolissa, ja sitten jouduin uudestaan opettelemaan kävelemään, mutta kuitenkin 2010 jo ajettiin ja voitettiin Suomen mestaruus, vaikka olin melkein rullatuolissa vielä.

Pääsy MM-sarjaan on jo itsessään kova suoritus, eikä näissä ympyröissä ole liikaa sinivalkoista väriä viime vuosina nähty. Tuulen nimi on kuitenkin Suomessa melko tuntematon – ainakin vielä.

Millainen kaveri on kyseessä? Siitä lisää jutun videolla.


Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.