Mainos

Väitös: Hirvikärpänen voi levittäytyä yhä pohjoisemmaksi

Hirvikärpänen voi levittäytyä hyvän kylmänkestävyytensä ansiosta vielä nykyistä pohjoisemmaksi, sanoo asiasta väitöskirjan tehnyt tutkija. Laji on jo levinnyt poronhoitoalueen eteläosiin.

Tutkimuksen mukaan poro ei ole kuitenkaan hirvikärpäselle ihanteellinen isäntäeläin, joten loisesta ei koitune porotaloudelle merkittävää uhkaa. Haittoja voidaan torjua tehokkaasti myös yleisesti käytössä olevalla porojen loislääkkeellä.

Hirvikärpänen levisi Suomeen kaakosta 1960-luvulla, minkä jälkeen se on siirtynyt vain pohjoisemmaksi.

Filosofian maisteri Tommi Paakkosen mukaan laji on sopeutunut hyvin suomalaiseen ilmastoon. Kylmäaltistuskokeissa suurin osa hirvikärpäsistä kesti viiden asteen pakkasen ja viidennes selvisi jopa 15 asteen pakkasesta. Tulosten mukaan hirvikärpänen voi olla jopa jäätymistä sietävä laji.

Itä-Suomen hirvissä loista esiintyy runsaasti. Enimmillään yhdestä hirvestä on löydetty jopa 17500 hirvikärpästä. Runsaudestaan huolimatta loisinnalla on kuitenkin varsin vähän vaikutusta hirven hyvinvointiin.

Paakkosen tutkimus tarkastetaan perjantaina Joensuussa.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.