Vain harva tunnistaa varoitusmerkit: Nainen, älä ohita näitä munasarjasyövän oireita!
Suomessa vuosittain noin 500 naista sairastuu munasarjasyöpään. Hedelmättömyys, endometrioosi ja myöhäinen ensisynnytysikä suurentavat munasarjasyövän riskiä. Sairaus on pitkään oireeton, ja oireitakin voi olla vaikea yhdistää mihinkään vakavaan, sillä ne sopivat niin moneen muuhun sairauteen tai harmittomaan vaivaan.
Juttu on julkaistu alun perin marraskuussa 2023 ja julkaistaan nyt uudelleen maailmalla 8. toukokuuta vietettävän, tietoisuutta munasarjasyövästä lisäävän World Ovarian Cancer Day -päivän kunniaksi.
Munasarjasyöpä on naisten kymmenenneksi yleisin syöpä. Sairastumisen riski kasvaa iän myötä ja eniten sairautta diagnosoidaan 60–64-vuotiailla naisilla, kertoo Syöpäjärjestöt.
Koska oireet ovat niin tavanomaisia ja voisivat sopia moneen muuhunkin sairauteen, ehtii syöpä usein levitä jo muualle elimistöön ennen sen löytymistä.
Lisäksi naiset vaikuttavat olevan huonosti perillä siitä, mitkä munasarjasyövän oireet ovat.
GSK:n teettämässä kyselytutkimuksessa selvisi, että vain neljä prosenttia naisista tiesi suurimman osan munasarjasyövän oireista. 19 prosenttia vastanneista kertoi tietävänsä joitain oireita. Kyselyyn vastasi yli tuhat suomalaista naista.
Lue myös: Kipu seksin aikana ei ole normaalia: Seksologi kertoo, mistä se voi johtua – "Melkein yleisin syy"
Syöpäjärjestöt kertoo, että 80 prosentilla sairastuneista syöpä on jo ehtinyt levitä laajemmin vatsaontelon alueelle tai muihin elimiin, kun syöpä diagnosoidaan.
Munasarjasyöpä oireilee muun muassa väsymyksenä, ummetuksena, ripulina, tihentyneenä virtsaamistarpeena, pahoinvointina, vatsan turvotuksena, painon putoamisena, ruokahaluttomuutena, yhdyntäkipuina tai muina kipuina.
Joskus ensioireena voi olla hengenahdistus, yskä tai rintakipu, mikä voi olla merkki siitä, että syöpä on jo levinnyt keuhkopussiin, käy ilmi Kaikkisyövästä.fi-sivustolta.
Häpeä voi estää gynekologisen syövän löytymisen ajoissa
Lääkeyhtiö GSK:n teettämässä kyselytutkimuksessa selvisi, että useat naiset kokevat häpeää ja vaikeutta puhua gynekologisista vaivoistaan lääkärille
Munasarjasyövän aiheuttajat
Munasarjasyövän riskiä suurentavat endometrioosi, myöhäinen ensisynnytysikä ja hedelmättömyys sekä yli viisi vuotta kestänyt vaihdevuosien hormonihoito.
Myös ylipaino, diabetes ja tupakointi lisäävät riskiä.
Suomalaisten munasarjasyövistä 5–10 prosenttiin liittyy perinnöllinen alttius, arvioiden mukaan. Jos kahdella tai useammalla lähisukulaisella on todettu munasarjasyöpä, on syytä olla yhteydessä perinnöllisyysneuvontaan.
Sairastumisen riskiä pienentävät ehkäisypillerien käyttö, raskaudet, imetys ja sterilisaatio.
Lähteet: kaikkisyovasta.fi, Duodecim
Tuloksista käy ilmi, että jopa 65 prosenttia naisista kokee, että gynekologisia vaivoja on joskus vaikea ottaa puheeksi.
Alle 30-vuotiaista naisista jopa 85 prosenttia kokee, että gynekologisia ongelmia on ainakin välillä hankala ottaa esille. Samassa ikäryhmässä 53 prosenttia kertoi, että häpeän tunne voi estää gynekologisiin tutkimuksiin hakeutumista.
Iän myötä oireista puhuminen ja häpeän tunteminen kuitenkin laskivat ja 60–69 vuotiaista enää puolet kokee vaivojen esiin nostamisen hankalaksi.
GSK:n kyselytutkimukseen osallistui 1 029 suomalaista 18 vuotta täyttänyttä naista.
Lue myös: Treenaatko lantionpohjan lihaksia säännöllisesti? Se ei ehkä ole tarpeen: "Harva tietää, että..."
Katso myös Seksimyytit-sarjan 4.jakso: Vulvamyytit murskaksi ja tutkimusmatka häpyhuulikirurgiaan
Lähteet: kaikkisyovasta.fi, GSK:n tiedote, Duodecim
Uusimmat
-
22:09
Sebastian Ahon NHL-seuralta erikoinen reaktio tuttuun kohtaloonsa
-
22:04
Game of Thrones -tähti Sophie Turner erostaan Joe Jonasin kanssa: "Elämäni kamalimmat päivät"
-
21:54
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levinnyt myös maastoon
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Juuri nyt: Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:03
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
20:14
Aivosyövästä selvinnyt Karita suuntasi Mount Everestille: "Oli elämä ennen ja elämä jälkeen"
-
20:09
Manchester City on jälleen Valioliigan mestari!
-
19:43
MM-kisoissa taas älyttömät murskajaiset – pistepörssiin uusi kärkinimi
-
19:37
Leijonat putosi MM-lohkonsa viitoseksi – Itävalta lähellä ihmetemppua
-
19:30
Mio luopui haaveestaan saada oma lapsi lain pakottamana – kirjoitti syntymättömille lapsilleen sydäntäsärkevän kirjeen: "Isi ei olisi koskaan halunnut menettää teitä"
-
19:09
Syyt, joiden vuoksi lämpö ja helle voivat väsyttää – lääkäri neuvoo olemaan erityisen tarkkana tässä tilanteessa
-
19:03
Purra: Perussuomalaiset on Suomen Eurooppa-myönteisin puolue
-
Lataa lisää