Vahva Saksa ei yksin riitä Euroopalle

EU:n suuriin kansantalouksiin kuuluvassa Espanjassa on lähes viisi miljoonaa työtöntä – melkein Suomen asukasluvun verran. Se tarkoittaa vajaan 23 prosentin työttömyyttä. Unionin suurin kansantalous Saksa puolestaan on pystynyt pitämään työttömyyden seitsemän prosentin tuntumassa kansainvälisen talouden alamäestä huolimatta.

Otetaan toinen vertaus. Saksan talous kasvoi viime vuonna kolmisen prosenttia. Konkurssikypsän Kreikan kansantuote sitä vastoin supistui noin seitsemän prosenttia. Ja supistuu edelleen. Valuuttakomissaari Olli Rehnin jokin aika sitten julkistamien EU:n komission ennusteiden mukaan Kreikassa mentäisiin myös tänä vuonna alamäkeä 4,4 prosentin vauhtia. Citigroupin ekonomistit varoittavat, että kutistumisvauhti voi olla lähes kaksinkertainen.

Käytännössä kaikki EU:n selkärangan muodostavat suuret maat ovat vaikeuksissa. Ranskaan ennustetaan tälle vuodelle olosuhteisiin nähden kohtuullista 0,4 prosentin kasvua. Huolestuttavaa on se, että Ranska on kärsinyt vastaavasta nihkeästä kasvusta myös hyvinä aikoina. Samaa on sanottava Italiasta. Saapasmaan kansantuote hiipuu komission ennusteen mukaan tänä vuonna 1,3 prosenttia.

Ei siis ihme, että Rehn oli synkkä kertoessaan euroalueen luiskahtaneen kevyeen taantumaan. Kun taloudesta vastaavan komissaarin kalvosulkeisten lukuja katsoo, huippukokousten puheet kilpailukykyisestä Euroopasta kuulostavat huonolta vitsiltä.

Näin sekalaisella seurakunnalla ei periaatteessa pitäisi olla yhteistä valuuttaa. Ei varsinkaan, kun valuutan perustana ei ole yhteistä talous- ja finanssipolitiikkaa. Kriisitilanteessa, jossa kansantalouksien erot repeävät, yhteinen valuutta on myrkkyä erityisesti ongelmamaille. Ne eivät pysty korjaamaan kilpailukykyään valuuttakurssilla. Ainoaksi vaihtoehdoksi jää palkkojen ja hintojen leikkaaminen.

Saksan malli väistämätön

Saksa ei ole Euroopassa historiallisista syistä suosittu esikuva. Euroalueen kriisimaille ei kuitenkaan ole muuta vaihtoehtoa kuin ottaa mallia Saksasta. On panostettava kansainvälisesti kilpailukykyisten tuotteiden kehittämiseen. Samaan aikaan palkat on ruuvattava vastaamaan tuottavuutta ja sekä yksityinen että julkinen kulutus on säädettävä vastaamaan kansantalouden tehokkuutta; vain se voidaan syödä, mitä tienataan.

Valitettavasti esimerkiksi Espanjassa kansa on kaduilla vastustamassa nimenomaan niitä 2000-luvun alkupuolen uudistuksia, joiden ansiosta Saksa nyt jyrää. Loputon säästäminen keskellä velkakriisiä ei auta, mutta espanjalaiset, italialaiset, kreikkalaiset ja myös ranskalaiset eivät pääse yli eivätkä ympäri ikävistä tosiasioista. Ennemmin tai myöhemmin palkkakehitys pitää saada maltilliseksi, työttömyysturvaa pitää väljentää ja sosiaaliturva pitää sovittaa työn tekemistä suosivaksi.

Keskellä kurimusta euroalueen kriisimaiden on hyvä myös muistaa, ettei Saksan runsaudensarvi ole loputon. Rahaliiton ongelmien ratkaisemiseksi haalitut takausmiljardit ja Euroopan keskuspankin massiiviset halvat lainat pankeille voivat muuttua oikeiksi tappioiksi. Silloin myös vahva Saksa on vaikeuksissa.