Vähemmästä enemmän: Hätkähdyttävän kaunis Mazda3 nyt Suomessa – maahantuoja varoo sanomasta yhtä sanaa
Ensimmäinen Mazdan tämän vuoden uutuuksista, Mazda3 Hatchback, on rantautunut Suomeen. Kesällä markkinoille saapuu porrasperäinen malli, ja myöhemmin tänä vuonna uudet Skyactiv-X-moottorit. Uusi katumaasturimalli CX-30 kurkkii sekin kulman takana.
Tylppäperäinen uusi Mazda3 ja sen porrasperäversio edustavat Mazdan uutta muotoilufilosofiaa. Ne perustuvat RX Vision ja Vision Coupe -muotoilukonsepteihin, joista jälkimmäinen valittiin viime vuoden kauneimmaksi nelipyöräiseksi.
Mazdan muotoiluajatuksena on tehdä vähemmästä enemmän, ja välttää visuaalista melua. Ajatus sopii mainiosti suomalaiseen estetiikantajuun. Kylkilinjoista on poistettu pokkauksia. Valon ja varjon annetaan muodostaa muotoja.
Uusi Mazda3 on hätkähdyttävän kaunis, tavallinen auto, jossa on panostettu esimerkiksi käyttökytkimien tuntumaan ja värähtelyjen poistoon. Autoa on suunniteltu ihmislähtöisesti.
Detaljitietona esimerkiksi ovien bassokaiuttimet on siirretty pyöränkaarien tuntumaan. Tällä on paitsi parannettu äänentoistoa, myös äänieristystä, kun ovista puuttuu kaiuttimien kokoiset reiät.
Mazdan tutkimuksen mukaan äänieristykseen ja äänentoistoon tyytyväiset asiakkaat ovat autoihinsa yleisemmin tyytyväisiä. Uuden Kolmosen kerrotaankin olevan parhaiten äänieristetty Mazda.
Myös vakiovarusteiden määrä on hienolla tasolla. Niihin kuuluvat muun muassa digitaalinen mittaristo, tuulilasin heijastusnäyttö, 9-tuumainen kosketusnäyttö navigaattorilla, lämmitettävä ohjauspyörä ja kaksialueinen automaatti-ilmastointi.
Auto on täynnä pieniä juttuja, jotka tekevät hyvää käyttökokemukselle laajempana käsitteenä. Ensituntuman perusteella merkki kurottelee nyt tosissaan premiumiin, vaikka Mazdaa maahantuovan Inchcape Motors Finland Oy:n tuotepäällikkö Sampo Salovuori vältteleekin sanaa.
– Mazda on parantanut sekä teknistä laatua, että laadun tuntua, esimerkiksi sisätiloissa.
Salovuori arvioi Mazda3:n menekin puolitoistakertaistuvan uuden mallin myötä.
– Ensivaiheen autot varmastikin menevät kaikki. Toinen aalto koetaan, kun porrasperä saapuu kesällä. Sitten loppuvuodesta saamme Kolmoseen uudet puristussytytteiset Skyactiv-X -bensiinimoottorit.
2.0 Skyactiv-X lisää tehoja, mutta pienentää päästöjä ja kulutusta 20–30 prosenttia, pudottaen hiilidioksidipäästöt parhaimmillaan alle 100 gramman per kilometri. Moottoria avustaa M Hybrid -kevythybriditekniikka jarrutusenergian talteenotolla. Puristussytytyksinen erikoinen bensiinimoottori toimii dieselin tapaan ilman sytytystulppia, ja kehittää noin 180 hevosvoimaa.
Auton saa ensi kertaa myös nelivetoisena. Samat tekniikat tulevat myös CX-30-katumaasturiin.
Juuri julkaistun ennakkohinnaston mukaan Mazda3:n hinnat lähtevät manuaalivaihteisena 25 491 eurosta. Edullisin automaattivaihteinen kustantaa 27 745 euroa. Skyactiv-X-hinnasto julkaistaan myöhemmin.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää