Vaellusreitille hylätty jääkaappi ja muovipussissa kalliolle heitetyt koirankakat havahduttivat Tainan ja Lauran roskaamiseen – "Jos me pystymme tekemään asialle jotain, niin jokainen pystyy"

Taina ja Laura pyöräilevät Espanjan ympäri luonnon puolesta 1:23
Taina ja Laura ovat julkaisseet videon, jolla esittelevät projektiaan ja sitä, miten valmistautuvat pyörämatkaan. Video: Atte Santala Photography

Espanjassa asuvat suomalaiset ystävykset Laura Toukola, 36, ja Taina Liekari, 49, kyllästyivät näkemään törkeää luonnon roskaamista vaelluksillaan ja päättivät tempaista ympäristön hyväksi: aiemmin kestävyysurheilua vain hieman harrastaneet naiset pyöräilevät puhtaan luonnon puolesta koko Espanjan ympäri viidessäkymmenessä päivässä.

Yksi niistä kokemuksista, jotka saivat Laura Toukolan havahtumaan luontoon heitetyn roskan määrään, tapahtui vaelluksella Espanjan Fuengirolan läheisyydessä.

Hän näki vaellusreitillä jotain sellaista, joka ei todella kuulunut paikalliseen luontoon: jääkaapin.

Roskaa hän oli nähnyt vaelluksilla aiemminkin, mutta havainto luontoon jätetystä jääkaapista tuntui erityisen karulta.

– Siinä on nähty oikeasti vaivaa, että se on heitetty sinne. Ja Espanjassa kierrättäminen on ilmaista eikä ongelmajätteen viemisestä tarvitse maksaa! Toukola ihmettelee.

Hänen vaellusta harrastavalla ystävällään Tainalla Liekarilla oli samanlaisia kokemuksia: kallioilta Fuengirolan läheisyydestä oli löytynyt maatumattomia muovipusseja täynnä koirankakkaa ja Suomessakin pyöräillessä tien vieriltä löytyi paljon kodin irtaimistoa.

– Eläimet eivät roskaa, vaan me ihmiset. Siihen täytyy saada jotain asennemuutosta, Liekari ajatteli.

Naisilla hurja tavoite

Ystävykset asettivat tavoitteen. He aikoisivat pyöräillä koko Espanjan ympäri 50 päivässä lisätäkseen ihmisten tietoisuutta roskaamisesta ja vähentääkseen roskaamista.

Pyörämatka on todellinen haaste, sillä kumpikaan naisista ei ole mikään ammattiurheilija. Toukolalla ei ole mitään kokemusta pitkien matkojen pyöräilystä, Liekarin pisin pyörämatka taas on 450 kilometriä, johon verrattuna Espanjan ympäriajo on noin kymmenenkertainen matka.

– Siinä on aika iso ero, Liekari nauraa.

Valmistautuminen on alkanut jo viime kesänä.

– Se on täyttänyt kalenterin aika hyvin, Toukola myöntää.

”Kun tietää, miten hoitaa kehoaan, sillä pärjää”

Toukola sairastui viisi vuotta sitten selkäydintulehdukseen eikä sen syy ole vieläkään selvillä. Lääkäreiden mukaan se tuli joko ulkomaanmatkalta tai aiemmasta olkapääleikkauksesta.

Kun tulehdus puhkesi, kivut olivat sietämättömät ja hänen vasen jalkansa halvaantui kokonaan puoleksitoista vuorokaudeksi. Ei tiedetty, jäävätkö kivut pysyviksi.

Enää tulehdus ei kuitenkaan vaikuta Toukolan elämään eikä se vaikeuta pyöräilyyn valmistautumista.

– Tulehduksesta on jäänyt jälkiä kehooni, mutta ei se vaikuta. Kun tietää, miten hoitaa kehoaan, sillä pärjää.

– Ja mitä parempi lihaskunto minulla on, sitä paremmin jaksan kantaa itseni hyvässä ryhdissä enkä rasita selkääni, Toukola lisää.

”On uutta, että kaksi tavallista naista lähtevät tekemään tällaisen tempauksen”

"Somen voima" on nykyään varsin käytetty sanapari, mutta uskovatko Laura ja Taina, että pyörämatkalla voi todella vaikuttaa siihen, miten ihmiset roskaavat?

– Kyllä tällä varmasti voi vaikuttaa. Meillä on aika paljon seuraajia ja mitä enemmän tästä jutellaan, sitä enemmän voi vaikuttaa. Jos me pystymme tekemään asialle jotain, niin jokainen pystyy! Liekari sanoo.

– Ihmiset ovat kiinnostuneita siitä, että emme ole ammattiurheilijoita eikä ole sellaista taustaa. On kokonaan uusi juttu, että kaksi tavallista naista lähtevät tekemään tällaisen tempauksen, Toukola lisää.

Lue myös:

    Uusimmat