Uutta tietoa Lahden suuresta poliisioperaatiosta: Uhkaavasti käyttäytynyt päihtynyt mies nukahti kesken piirityksen

Yksi otettu kiinni Lahden piirityksessä – MTV paikalla 3:29
MTV seurasi Lahden piiritystilannetta paikan päällä. Näin toimittaja raportoi hetki miehen antautumisen jälkeen.

Lahden Patomäessä keskiviikkona tapahtuneen piiritystilanteen tutkinta on edennyt.

Lähes puoli vuorokautta kestäneessä piirityksessä oli kyse päihtyneen henkilön väkivaltaisesta uhkailevasta käytöksestä. Poliisi sai hälytyksen henkeen tai terveyteen liittyvistä uhkailuista Lokinkadulla sijaitsevassa asunnossa ennen aamuviittä.

Asunnossa oli päihtyneen miehen lisäksi muita henkilöitä, jotka poistuivat sieltä ennen poliisin saapumista. Virkavallan saavuttua paikalle tilanne jatkui uhkaavana ja miehellä todettiin olevan ase.

Tutkinnanjohtaja Markku Vornasen mukaan myös virkavaltaa uhkailtiin, mutta ei aseella.

– Poliisi onnistui aika ajoin luomaan yhteyden henkilön kanssa ja pyrki ratkaisemaan tilanteen rauhanomaisin keinoin, Vornanen kertoo MTV Uutisille.

– Suoraan sanottuna kohdehenkilö välillä nukahti sinne. Tilannejohtaja katsoi parhaaksi väsytystaistelun, joka päättyi onnellisesti.

Tilanne päättyi antautumiseen

Operaatio kesti aamuyöstä pitkälle seuraavaan iltapäivään. Poliisin väsytystaktiikka tepsi ja mies antautui lopulta kello 16 aikoihin.

Antautuminen oli Vornasen mukaan rauhanomainen.

– Poliisi keskusteli henkilön kanssa puhelimitse. Hän tuli ovelle ja siitä hänet otettiin kiinni.

Tutkinnanjohtaja Vornasen mukaan mies on kertonut, että pitkään piiritykseen johtaneen uhkailevan käytöksen taustalla oli päihtyneen henkilön päähänpisto.

Tapausta tutkitaan virkavallan väkivaltaisena vastustamisena ja laittomana uhkauksena. Aluksi mukana oli myös epäily ampuma-aserikoksesta, mutta siitä luovuttiin.

– Aseen hallussapitolupa oli peruutettu, mutta hänelle ei ollut ehditty antaa tiedoksiantoa päätöksestä ja näin ollen tämä rikosnimike ei enää täyty, Vornanen kertoo.

Mies on edelleen poliisin hallussa. Poliisi on kuullut jo epäiltyä ja tulee kuulemaan muita asianosaisia.

Aiheutti evakuointeja

Osa Patomäen asukkaista jouduttiin evakuoimaan eikä heitä päästetty palaamaan koteihinsa operaation aikana. Vornasen mukaan hänen tiedossaan ei ole, että evakuointi olisi aiheuttanut sen suurempia jatkotoimenpiteitä, kuten kriisiapua asukkaille.

– Uskon, että kansalaiset ovat ymmärtäneet, millaisesta tapauksesta on kyse. Loppujen lopuksi tämä ajankohta oli aika suppea. Siellä ei päivätolkulla ihmiset joutuneet olemaan poissa huoneistoistaan.

Lue myös:

    Uusimmat