Uutissuomalainen: Näissä kahdessa Suomen kaupungissa kovimmat ilmastotavoitteet

Vaasan kaupungista yritetään tehdä kokonaan hiilineutraali –  näin teknologia auttaa ilmastonmuutoksen torjunnassa 8:53
Vaasan kaupungista yritetään tehdä kokonaan hiilineutraali.

Suomen suurista kaupungeista kunnianhimoisimmat ilmastotavoitteet ovat Joensuulla ja Lahdella, ilmenee Uutissuomalaisen 20 isoimmalle kunnalle tekemästä kyselystä. Kaikki näistä vastasivat kyselyyn.

Uutissuomalaisen mukaan suuri osa kaupungeista tavoittelee hiilineutraaliutta vuoteen 2030 mennessä, mutta Pohjois-Karjalan ja Päijät-Hämeen keskuksissa tavoite on jo vuodessa 2025.

Helsingissä ja Oulussa tavoitteet ovat vaatimattomimmasta päästä eli vuodessa 2035 ja 2040. Kaikilla suurilla kaupungeilla ei Uutissuomalaisen mukaan ole hiilineutraalisuustavoitetta lainkaan. Osa niistä on mukana hankkeessa, jossa tavoitellaan 80 prosentin päästövähennystä vuoteen 2030 mennessä vuoden 2007 tasosta.

Sekä Joensuussa että Lahdessa ripeä aikataulu liittyy kaukolämmön siirtymiseen pois fossiilisista energialähteistä. Myös esimerkiksi Jyväskylässä ja Kuopiossa lämmitys nostetaan suurimmaksi tai yhdeksi merkittävimmistä potentiaalisista päästövähennyskohteista.

Lue myös:

    Uusimmat