Hyvää iltaa uutisista! Suomalaisten suhtautumisessa säähän on tapahtunut dramaattinen muutos. Ennätysintoilu on johtanut siihen, että mediataloja piinaa jo superlatiivien puute.
Sääkään ei ole enää sää. Se on supersää.
Sää on nykyään itsessään uutinen. Se, mikä ennen oli normaalia vuodenaikojen vaihtelua, tuntuu nyt olevan kohuotsikko. Onneksi sentään lumi-infernolle osattiin naureskella hyväntahtoisesti myös median sisällä.
Myönnän, että sorrun sääkauhisteluun joskus itsekin, mutta joka kerta näin tehdessäni tunnen sentään piston sydämessäni.
Olen kotoisin susirajan tuolta puolen lappilaisesta pikkukylästä, Kittilän Kaukosesta. Kotiseuduillani napapiirin pohjoispuolella supersää tuntuu edelleen olevan, no, sää. Sitä se oli myös silloin, kun alueella koettiin oikeasti ennätyksiä.
Kaksi toppatakkia ja kahdet housut päällekkäin
Vuoden 1999 tammikuussa, kun Pohjois-Suomi kärvisteli tilastotiedonkin valossa ennätyspakkasten kourissa, asuin itse vielä pohjoisessa ja kävin lukiota Kittilässä. Kunnan pohjoisosassa, Pokan kylässä mitattiin tammikuisena torstaina Suomen pakkasennätys - 51,5 astetta, ja muuallakin Kittilässä oli hyytävää koko tuon viikon.
Kotimme mittarissa koreili oikeasti sen mittarin ennätys: - 47 celsiusastetta, ja kouluun lähtiessä piti pukea kaksi toppatakkia ja kahdet toppahousut päällekkäin.
Koulubussi, tai linkkari kuten Lapissa sanotaan, tuli ajallaan ja kouluun mentiin ihan normaalisti. Ulkona ehkä vähän mietitytti, että hajoaako untuvatakin uloin kuori, kun siitä lähti takin taittuessa melko rapsakka ääni.
