Uusi video: Orpo Aina-karhu kasvaa ja vahvistuu koko ajan – näin maistuu uusi suosikkiherkku! "Jos ei ole antaa, niin mielenosoitus on heti päällä"

Aina-karhu on alkanut saamaan normaalia pennun pyöreyttä – katso, kuinka uusi suosikkiherkku maistuu 0:58
Katso videolta, kuinka kasvanut Aina maiskuttelee uutta suosikkiherkkuaan mandariinia!

Pienen Aina-karhun elämä ottaa isoja harppauksia lyhyessäkin ajassa. Nyt ruokavalioon on päätynyt yksi uusi herkku.

Viime viikolla uutisoimme, kuinka karhunpentu oli päässyt maistamaan ensimmäistä kertaa kiinteää ruokaa. Tarjolla oli yksi mansikka ja kaksi vadelmaa.

Kuusamon suurpetokeskuksen karhuhoitaja Sulo Karjalainen kertoo MTV Uutisille, että ruokavaliossa on menty viikon aikana kovasti eteenpäin.

– Maitovastiketta ei enää runsaasti mene, vaikka vielä jonkin verran sitä käytetään, sanoo Karjalainen.

Aina on päässyt maistamaan hieman lihaakin, mutta vihanneksia ja hedelmiä menee jo kovalla vauhdilla.

Karjalaisen oikeana kätenä toimivan Pasi Jäntin mukaan ruokahalu on pennulla kova. Karhunpentua ei ole punnittu viime viikon jälkeen, jolloin Aina painoi yli viisi kiloa.

– Nyt se on alkanut syömään myös itse kiinteää ruokaa, mikä on aina eteenpäin tässä hommassa. Kylkiluut ei tunnu enää niin kovasti. Alkaa olemaan luonnollista karhunpennun pyöreyttä.

Yksi herkku ylitse muiden

Jäntin mukaan Aina-karhun rohkeus on kasvanut paljon ja juonittelua nähdään karhunpennun toimesta.

– Se ilmoittaa murisemalla, kun joku asia ei miellytä sitä. Pitää esimerkiksi silloin tuoda jotain hyvää. Jos mandariinia ei ole antaa, niin mielenosoitus on heti päällä.

Mandariinista on tullut Ainan suurin herkku, mutta niissäkin on laji eroja. Kaikki mandariinilajit eivät maistu karhunpennulle.

– Mustikat ja viinirypäleetkin maistuvat. Makeat hedelmät ovat kovasti mieleen.

Minkälaiset mandariinit ovat suurinta herkkua? Katso ylhäällä olevalta videolta, kuinka reippaasti karhunpentu Aina napostelee Mandariineja!

Lue myös:

    Uusimmat