Uusi Lumia avaa Suomessa nopeamman verkkoyhteyden

Nokian uusi lippulaivamalli Lumia 920 on ensimmäinen 4G-puhelin Suomen markkinoilla. Soneran ja DNA:n mukaan uuden puhelimen saa välittömästi nopeaan 4G-verkkoon, kun myynti alkaa ensi viikon torstaina. Elisa jatkaa vielä verkon ja puhelimen yhteistoiminnan testausta.

Elisan liittymäliiketoiminnasta vastaava Henri Korpi kertoo, että erityisesti käytön sujuvuutta testataan. Suomen ja muun Euroopan LTE-tekniikkaa käyttävät 4G-verkot siirtävät dataa, eivät puhetta. Puhelimen täytyy siksi siirtyä 3G- tai 2G-verkkoon, kun sillä soitetaan tai puheluun vastataan. Jos meneillään on datasiirtoa, täytyy myös dataliikenteen siirtyä puhelun kanssa samaan verkkoon.

LTE-verkon vetonaula on tiedonsiirron maksiminopeus, 100 megabittiä sekunnissa. Suomi ja muu Eurooppa ovat sen käyttöönotossa selvästi Yhdysvalloista jäljessä. Amerikkalaiset käyttävät omissa 4G-verkoissaan eri taajuuksia ja tekniikkaa, joten amerikkalaiset laitteet eivät toimi Euroopassa ja päinvastoin.

Operaattoreilla kuitenkin uskotaan, että ensimmäisten 4G-puhelinten tulo kauppoihin laajentaa käyttöä Suomessa, vaikkei LTE-verkko vielä kata kovin suurta osaa Suomesta.

Elisa ja DNA käyttävät 4G-nimeä LTE:n lisäksi myös dual carrier -verkkotekniikasta. Sillä päästään maksimissaan 42 megabitin nopeuksiin ja se on käytössä selvästi laajemmilla alueilla.

Kaikkien operaattorien mukaan Lumia 920 -puhelimen kysyntä on ollut vilkasta. DNA Kaupan toimitusjohtaja Sami Aavikon mukaan asiakkaat ovat kyselleet monista ominaisuuksista ja erityisesti puhelimen kamerasta.

Hämärässäkin hyviä kuvia

Entä miltä vaikuttaa kamera? Lumia 920 joutui heti julkistuksen jälkeen ristituleen, kun paljastui että esittelyvideo olikin kuvattu ammattilaiskalustolla.

Ensimmäiset testit ja vertailut kertovat kuitenkin, ettei kameraa ole kehuttu turhaan. STT:n kokeilussa kamera tuotti myös amatöörinäppäilijän käsissä tarkkoja kuvia, jopa marraskuisen yön pimeydessä.

Mutta mitä mieltä on tekniikan ammattilainen? Pikatestin tulos oli, että kyseessä on kamerakännykäksi yllättävän hyvä laite, jonka automatiikka toimii useimmissa oloissa erittäin fiksusti. Harrastelijan käsissä se toimii vähintään yhtä hyvin kuin taskukamera.

Taskukameroilla on usein taipumus nostaa hämärissä oloissa filmiherkkyyttä, jotta valotusaika olisi mahdollisimman lyhyt ja tärähdysvaara pienenisi. Kuvista tulee silloin helposti rakeisia. Lumia 920 ei tee näin, vaan kameran vakautus auttaa torjumaan liike-epätarkkuuden. Kamera osaa myös korjata keinovalojen värivääristymiä.

Kamera pystyy myös tarkentamaan lähelle, joten se toimii hyvin muistiinpanovälineenä, esimerkiksi sarjanumeroiden tai hintalappujen tallentamiseen.

Vastavaloon kuvatessa voi hienosäätää aukkoa suuremmaksi tai pienemmäksi, riippuen haluaako korostaa kuvan valoisia vai tummempia osia.

Puutteitakin löytyy. Lumia 920 ei kerro, millä valotusajalla se aikoo ottaa seuraavan kuvan. Jos haluaa ottaa liikkuvasta kohteesta kuvan hämärissä oloissa – esimerkiksi lasten tanssiesityksestä koulun juhlissa – olisi hyödyllistä tietää tuleeko kuva sellaisella valotusnopeudella, että liikkeen saa pysäytettyä ja kuvasta tulee tarkka.

(MTV3–STT)

Kameran ominaisuuksia arvioi STT-Lehtikuvan tietohallinnon projektipäällikkö Jukka Saarenoksa.

Lue myös:

    Uusimmat