Uskoisitko – Nämä ovat oudoimmat keinot lopettaa tupakointi!

Tupakoinnista irti pääseminen voi vaatia ihmisestä riippuen jonkinlaista porkkanaa, uhkailua tai vaikka itsekidutusta. Valitse Ecigarettedirect-sivuston nikseistä mieleisesi.

Mene autiolle saarelle

Liikemies Geoff Spice halusi päästä tupakoinnista irti niin epätoivoisesti, että hän hankkiutui autiolle saarelle. Spice vietti siellä neljä viikkoa oman onnensa nojassa ilman sähköä tai vettä. Ilmeisesti keino toimi.

Ota vastaan lahjuksia

Ison-Britannian hallitus on ottanut käyttöön järeät keinot: se yrittää saada tupakoivat skotlantilaisäidit lopettamaan antamalla heille noin 15 euron arvoisia ruokakuponkeja.

Töki itseäsi neuloilla

Toisin sanoen, mene akupunktioon. Siitä voi jopa oikeasti olla hyötyä huonon tavan lopettamisessa.

Langeta itsellesi rangaistus

Kerro puolisollesi, että jos hän vielä yllättää sinut tupakoimasta, anoppisi saa tulla kyläilemään.

Ime tuttia

Tupakan sijaan tutin imeminen voi kuulostaa nöyryyttävältä, mutta se on toiminut ainakin Elizabeth Hurleylla.

Twiittaa

George Michael onnistui lopettamaan tupakoinnin, kun hän alkoi twiittaamaan eli kirjoittamaan viestejä yhteisöpalvelu Twitteriin: viestien rustaaminen kuulemma täytti tupakoinnista jääneen luppoajan.

Ryhdy Yhdysvaltain presidentiksi

USA:n presidentti Barack Obama teki ennen vaaleja vedon vaimonsa Michellen kanssa: jos Obama valittaisiin virkaan, hän lopettaisi tupakoinnin. Lopputulos on tiedossa.

Lähde: http://www.ecigarettedirect.co.uk

Lue myös:

    Uusimmat