Mainos

USA tuomitsee Venäjän tapahtumat

Silminnäkijöiden mukaan miliisit löivät opposition kannattajia pampuilla ja nyrkeillä. Suomalaistutkija arvioi, että Pietarin poliisi on ylireagoinut mielenosoituksen hillitsemisessä. Yhdysvallat ja Euroopan neuvosto tuomitsevat viikonlopun tapahtumat.

Yhdysvallat ja Euroopan neuvosto ovat ilmaisseet huolensa Venäjän oppositiojohtajien pidätyksistä. Yhdysvaltain ulkoministeriö tuomitsi erityisesti Garri Kasparovin eilisen vangitsemisen Moskovassa ja arvosteli poliisien aggressiivisuutta.

Euroopan neuvosto puolestaan muistuttaa, että Venäjä on sitoutunut Euroopan ihmisoikeussopimukseen, joka takaa kokoontumisvapauden.

Mellakkajoukot hajottivat jälleen tänään opposition mielenosoituksen Pietarissa. Miliisit käyttivät kovia otteita muun muassa Talvipalatsin edustalla, kun he siirsivät marssijoita busseihin.

Poliisiasemalle vietiin eri puolilta kaupunkia noin 200 ihmistä. Poliisit löivät ihmisiä pampuilla ja nyrkeillä, vaikka kaupungin keskustaan oli päässyt vain noin 500 opposition kannattajaa. Kuulusteltaviksi joutuivat esimerkiksi Oikeistovoimien liiton SPS:n johtajakaksikko Boris Nemtsov ja Nikita Belyh. Molemmat ovat ehdolla ensi viikonloppuna pidettävissä duumanvaaleissa.

- Meitä estetään keskustelemasta Putinin kanssa. Olemme tulleet kysymään Putinilta ja muilta vallanpitäjiltä, miksi maassamme on niin paljon korruptiota, Nemtsov sanoi hieman ennen kuin viisi poliisia vei hänet mukanaan.

Nemtsovin tukijat huusivat iskulausettaan "Venäjä ilman Putinia", kun poliisirivistöt tukkivat katuja ja ajoivat kulkuesteiksi lumenaurauskalustoa.

Poliisit pidättivät myös esimerkiksi Jabloko-puolueen Pietarin-osaston puheenjohtajan Maksim Reznikin.

Putin tulossa vierailulle Pietariin

Jännitystä lisäsi se, että presidentti Vladimir Putin vierailee entisessä kotikaupungissaan Pietarissa huomenna.

- He ovat aloittaneet sodan kansaa vastaan. Putin on paha. On niin köyhää, että eläkeläiset joutuvat vain penkomaan jäteastioita, valitti tapahtumaan osallistunut Tamara, 72.

Hajanainen oppositio ryöpyttää Kremliä myös kansalaisvapauksien rajoittamisesta ja yksinvaltaisen järjestelmän pönkittämisestä. Hallitsevan Yhtenäinen Venäjä -puolueen maanvyörymävoittoa pidetään varmana, koska sen kärkiehdokkaana on Putin. Perustuslaki estää häntä asettumasta enää ehdolle presidentinvaaleissa maaliskuussa. Hänen uskotaan kuitenkin pysyvän vallassa.

- Olemme Yhtenäisen Venäjän joukkojen alaisuudessa. He ovat vallanneet vaalit itselleen, kauhisteli Ljubov Tshilipenko.

Kasparov joutui telkien taakse

Poliisit keskeyttivät opposition protestin myös Moskovassa eilen. Viranomaisten mukaan lupa oli annettu noin 3000 ihmisen kokoontumiselle, muttei marssille kohti keskusvaalilautakuntaa. Opposition edustajat kantoivat adressia, jossa tuomittiin duumanvaalien puutteet.

Miliisit pidättivät Moskovassa 60 ihmistä, joiden joukossa oli entinen shakkimestari Garri Kasparov. Hänet tuomittiin viideksi päiväksi vankilaan laittomasta mielenosoituksesta ja virkavallan vastustamisesta.

Kasparovin avustaja Olga Kurnosova syytti Kremliä sotilasoperaation aloittamisesta:

- Hallitus pelkää ihmisiä, jotka eivät halua tukea Putinin henkilökulttia.

Suomalaistutkija: Poliisi ylireagoi mielenosoituksessa

Pietarin mielenosoitusta valvovan poliisin toiminta kertoo hyvin paljon venäläisestä poliittisesta kulttuurista: mielenosoituksiin vastataan erittäin rajuin ottein, sanoo Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutin tutkimuspäällikkö Markku Kangaspuro.

Mielenosoitukseen osallistunut Toinen Venäjä -oppositioliike on Kangaspuron mukaan kuitenkin niin kovin pieni, ettei se aidosti muodosta poliittisena toimijana minkäänlaista uhkaa Venäjän nykyisille valtaapitäville puolueille ja presidentin hallinnolle.

Kangaspuron mielestä Venäjän poliittinen hallinto- ja valtakoneisto ylireagoi käsittämättömällä tavalla, kun se pyrkii selkeästi rajoittamaan normaaliin demokratiaan kuuluvaa ihmisten sananvapautta ja oikeutta osoittaa mieltä sekä käyttää siihen myös kaupunkien katuja.

- Hallinnollisella kiusanteolla ja voiman käytöllä pyritään nujertamaan kaiken näköinen oppositio. Venäjällä on päätetty, että pienetkin mahdollisuudet naapurimaa Ukrainan oranssivallankumouksen tapaiseen muutokseen suljetaan, hän arvioi poliisin kovia otteita.

Muutosvoimien kannalta katsoen kehitys näyttää aika huonolta: Kangaspuro katsoo, ettei nyt mieltään osoittaneella Toinen Venäjä -liikkeellä voisi olla kovin suurta roolia maassa ainakaan lyhyellä tähtäimellä.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.