USA ja Japanin sopimassa satamakiistaansa

Yhdysvallat ja Japani kertoivat tänään olevansa lähellä maiden välisen satamakiistan ratkaisua.

- Uskon, että olemme onnistuneet ratkaisemaan pääosan merkittävimmistä ongelmista, Japanin Yhdysvaltain-lähettiläs kertoi neuvottelujen jälkeen. Yhdysvaltain edustaja puolestaan sanoi toivovansa, että lopullinen sopimus saadaan aikaan vielä tämän viikonlopun kuluessa.

Yhdysvaltain merenkulkukomissio päätti torstaina pyytää rannikkovartiostoa estämään japanilaisten rahtialusten pääsyn maan satamiin. Päätös tehtiin sen jälkeen kun kolme japanilaista varustamoa jätti maksamatta yli 20 miljoonaan markkaan kohoavat sakot.

Kiista koskee Japanin satamakäytäntöä, joka Yhdysvaltojen mukaan syrjii ulkomaalaisia aluksia. Vastatoimena Yhdysvallat alkoi syyskuussa ottaa satamiinsa tulevilta japanilaisaluksilta rangaistusmaksua.
(STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat