USA hoippuu taantuman partaalla – onko maailman suurin talous ajamassa päin seinää?

AOP Trump raha talous dollari Yhdysvallat 16.1.799905822
Yhdysvaltain talouden ylle on kerääntynyt poikkeuksellisen paljon tummia pilviä.IMAGO/Christian Ohde/ All Over Press
Julkaistu 05.05.2025 13:49

MTV UUTISET – STT

Kiinan-kaupan hyytyminen vahingoittaa Yhdysvaltoja, mutta ei asiantuntijoiden mukaan riitä yksin tyrehdyttämään kasvua.

Yhdysvaltain talouden ylle on nyt kerääntynyt poikkeuksellisen paljon tummia pilviä. 

Keskiviikkona kerrottiin Yhdysvaltain talouden supistuneen ensimmäisellä vuosineljänneksellä, eikä presidentti Donald Trumpin tuontitullien vaikutus näkynyt vielä niissä luvuissa. 

Lisäksi inflaatio on tullien myötä vääjäämättä taas kiihtymään päin.

Kuinka pahasti maailman suurin talous on nyt sitten ajamassa päin seinää? STT:n haastattelemat suomalaisasiantuntijat eivät usko, että tiedossa olisi syvä taantuma tai lama.

Lue myös: Kiina: Yhdysvallat haluaa neuvotella tuontitulleista

Kasvu voi ponnistaa taas plussalle

Nordean pääanalyytikon Jan von Gerichin mukaan on hyvin mahdollista, että kuluvalla neljänneksellä kasvu ponnistaa taas plussan puolelle. 

Kotimainen loppukysyntä Yhdysvalloissa ei ole hidastunut dramaattisesti, ja ensimmäisellä neljänneksellä kasvua jarrutti nettovienti. 

Hän ei kuitenkaan vetäisi neljännesvuosittaisista bkt-luvuista kovin isoja johtopäätöksiä.

– Enemmän katson, että ollaan menossa kohti hitaampaa kasvua kuin että puhuttaisiin mistään taantumasta tai pidempiaikaisesta nollakasvusta, von Gerich sanoo.

Taloushistorian professori Jari Eloranta Helsingin yliopistosta arvioi, että Trumpin hallinnon on pakko pyörtää tullipäätöksiään jossain vaiheessa.

– Taantumasta tuskin tulee hirvittävän syvä, koska tässä monet merkit puhuvat sen puolesta, että Yhdysvaltojen on pakko myös perääntyä, ja ovat tehneetkin jonkinlaisia perääntymisiä ja hakevat niitä niin kutsuttuja diilejä, Eloranta sanoo.

Lue myös: VM:n ennuste: Yksi asia uhkaa tämän vuoden talouskasvua

Vakaasta talouskasvusta taantumaan

Eloranta arvelee kuitenkin, että edessä on dominoefekti ja pysyvämpi talouden hidastuminen.

– On käytännössä menty kohtalaisen vakaasta talouskasvusta viime vuoden lopulla siihen, että päädytään nollakasvuun tai jopa taantumaan, Eloranta sanoo.

Vielä vuoden 2024 päätösneljänneksellä Yhdysvaltain talous kasvoi 2,4 prosenttia edellisvuodesta.

Eloranta ei löydä taloushistoriasta vastaavaa tilannetta, jossa hallinto omilla päätöksillään näin nopeasti kääntäisi talouden suunnan. 

Trumpin tulleja on verrattu paljon vuoden 1930 Smoot-Hawley-tulleihin, mutta ne astuivat voimaan, kun talous oli jo ajautunut lamaan.

Vaikka Eloranta uskoo mahdollisen taantuman jäävän lyhyeksi, on todennäköistä, että Yhdysvallat jämähtää muille länsimaille viime vuosina tyypilliseen hyvin hitaaseen kasvuun.

– Siinä mielessä Yhdysvallat menettää jossain määrin etumatkaansa taloudessa tämän epävarman heilunnan takia.

Tullit iskevät Yhdysvaltain talouteen monin tavoin. Elorannan mukaan tullit ovat itsessäänkin vahingollisia, minkä lisäksi epävarmuus toimintaympäristöstä heijastuu yrityksiin ja kuluttajiin.

– Yrityksille epävarmuus on iso myrkky ja haitallinen asia. Se näkyy nyt siinä, että siellä on ollut selkeästi tällaista investointien supistumista. Yritykset valmistautuvat hintojen nousuun ja iskuun, mitä ne (tullit) ovat tuomassa, Eloranta sanoo.

– Ihan nyt jo nähdään sitä hintojen nousua ja yritysten riskien minimointia. Se näkyy nyt ja tulee näkymään kesällä ja syksyllä vielä voimakkaammin, jos jatketaan edelleen tällaisessa epävarmuuden tilassa.

Ulkomaankauppa ei kaikki kaikessa

Von Gerich seuraa mielenkiinnolla, kuinka pitkään kauppasota Yhdysvaltain ja Kiinan välillä jatkuu. Nykyisillä yli 100 prosentin tulleilla monilla tuotteilla ei enää ole järkeä käydä kauppaa.

– Mutta ei se Kiinan-kaupan tyrehtyminen mitenkään yksissään tyrehdytä koko USA:n kasvua, von Gerich huomauttaa.

– Suhteessa vaikka Suomeen USA:n talous on kuitenkin luonteeltaan aika suljettu. Kotimarkkinalla on se suurin vetovoima siellä. Totta kai heilahdukset ulkomaankaupassa vaikuttavat kasvunäkymään, mutta ulkomaankaupan selkeä hidastuminen ei yksistään kaada USA:n taloutta, ainakaan lyhyellä aikavälillä.

Von Gerichin mukaan markkinoillakin näytetään luotettavan siihen, että kauppadiilejä saadaan aikaan eivätkä näin korkeat tullit jää pysyviksi.

Yhdysvaltain vähittäiskauppaliiton mukaan tuonnin odotetaan putoavan vuoden jälkipuoliskolla vähintään 20 prosenttia edellisvuodesta. Yhdysvaltalaispankki JP Morgan arvioi uutiskanava CNN:n mukaan, että tuonti Kiinasta romahtaa 75–80 prosenttia.

– Jos tätä ei pystytä helposti korvaamaan tuonnilla muista maista, tämän mittaluokan romahdus paitsi kohottaa hintoja voimakkaasti, myös horjuttaa toimitusketjuja, JP Morgan sanoi raportissaan.

Lue myös: Trumpin fanituotteista paljastui nolo asia

Tyhjiä hyllyjä tiedossa?

Rahtiliikenne Kiinasta Yhdysvaltoihin väheni huhtikuussa 60 prosenttia, ja Kiinan edustalla on nyt paljon tyhjiä laivoja odottamassa toimeksiantoja. 

Tullien vaikutus alkaa näinä aikoina vähitellen näkyä Yhdysvaltain länsirannikon satamissa, raskaassa liikenteessä ja muutaman viikon päästä myös kauppojen hyllyillä.

– Jos tämä jatkuu vielä muutaman viikon, (kaupat) myyvät varastonsa loppuun ja kesään mennessä tiedossa on puutetta tuotteista ja tyhjiä hyllyjä, sanoi logistiikkayritys Flexportin toimitusjohtaja Ryan Petersen CNN:lle.

Elorannan mukaan tyhjät hyllyt olisivat poliittisesti kohtalokkaita.

– Eivät äänestäjät sitä halua katsoa, että maailman edistyneimmässä taloudessa ei ole saatavilla tuotteita hyllyistä. Etenkin nykyisenä someaikana siitä kyllä lähtevät nopeasti leviämään kuvat, jotka ovat tosi haitallisia.

Inflaatio poliittista myrkkyä

Myös inflaation kiihtyminen luo Trumpin hallinnolle painetta muuttaa kurssia tullipolitiikassaan, Eloranta uskoo.

Hän huomauttaa, että republikaanit kampanjoivat viime syksynä nimenomaan inflaation taittamisella. Vaikka moni Trumpin äänestäjä on nyt valmis antamaan presidentille hieman siimaa ja kestämään lyhyellä aikavälillä pientä kipua, ei kärsivällisyys jatku loputtomiin. Yhdysvaltain taloudella on mennyt viime vuosina niin hyvin, että äänestäjien sietokyky talouden häiriöille on matala.

– Kyllä amerikkalaistenkin äänestäjien aikahorisontti, jolla tehdään päätöksiä, on lyhyt. En usko, että siellä on varsinkaan ensi vuoden puolella enää kykyä tai uskallusta jatkaa tämäntyyppisillä poliittisilla siirroilla, jotka tuomitsevat republikaanit välivaaleissa hirvittävään tappioon, Eloranta arvioi.

– Korkeimmassa johdossa on niitäkin henkilöitä, jotka ymmärtävät, että inflaatio on tosi iso riski poliittisille puolueille.

Ei sentään stagflaatiota

Hiipuvan talouskasvun ja kiihtyvän inflaation yhdistelmä on herättänyt julkista keskustelua jopa stagflaation mahdollisuudesta. 

Stagflaatio tarkoittaa tilannetta, jossa yhdistyvät lama, korkea työttömyys ja korkea inflaatio. Yhdysvalloissa sellainen koettiin 1970-luvulla öljykriisin seurauksena.

Von Gerich ja Eloranta eivät usko stagflaatioon, ainakaan perinteisen määritelmän mukaan.

– Stagflatorista kehitystä ja sellaisia piirteitä varmasti nähdään. Inflaatio kiihtyy ja kasvu hyvin todennäköisesti hidastuu. Mutta sellaista aitoa, perinteistä stagflaatiota, jossa taloudella menisi poikkeuksellisen huonosti ja samalla inflaatio pysyisi koholla, sellaista en kyllä ennustaisi, von Gerich sanoo.

Eloranta muistuttaa, että Yhdysvalloissa on oltu pitkään täystyöllisyyden tilanteessa.

– Siellä pitäisi tulla tosi syvä notkahdus, että työttömyys lähtisi nousemaan sellaisille tasoille mitä yleensä stagflaatiotilanteessa nähdään. Ne ovat Yhdysvaltojen mittareissa aika outoja lukuja.

2:05imgKatso myös video: Miksi Trumpin kannattajat rakastavat häntä?

Tuoreimmat aiheesta

Talous