Mainos

Urpilainen: Hallituksella kolme päähaastetta

SDP:n puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jutta Urpilainen vaatii hallituksen rivien tiivistämistä.

Urpilainen sanoi SDP:n puoluehallituksen kokouksessa, että hallitus selviää tämän vuoden haasteista vain yhtenäisenä joukkueena. Edessä on muun muassa sote-uudistus.

Urpilainen listasi puheessaan hallituksen kolme tämän vuoden päähaastetta. Sote-uudistuksen lisäksi hallituksen haasteita ovat rakennepaketin toteuttaminen ja talouskasvun ja työllisyyden tukeminen sekä valtiontalouden hoitaminen, Urpilainen sanoi.

- Tiedän, että joku saattaa ajatella, olisiko helpompi jättää tekemättä. Siirtää vaikeat päätökset tulevaisuuteen ja keskittyä helppojen vastausten antamiseen. Me olemme kuitenkin valinneet vastuunkantamisen tien. Me olemme valinneet hyvinvointivaltion pelastamisen tien. Ja sitä tietä meidän tulee jatkaa, Urpilainen vaati.

Hän toivoo, että uudistushalua ja vastuunkantoa on myös muilla hallituspuolueilla.

 

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.